Kani kesäkuntoon

"Onpa se lihava!" Uskokaa tai älkää, mutta näillä kolmella sanalla moni tuttava kommentoi marraskuun aikana ulkoista olemustani.Emäntä ja isäntä eivät ikinä olleet ajatelleet, että olisin lihava. Kommenttien jälkeen he kuitenkin pitivät monivaiheisen keskustelutuokion, jossa kartoitettiin, onko Gustav Kani lihava, miten lihava Gustav Kani on, mikseivät he olleet huomanneet Gustav Kanin lihavuutta, milloin Gustav Kani on lihonut, miksi hän on lihonut ja mitä lihomiselle voitaisiin tehdä.

Masu vähän leviää, kun pötkötän tällaisessa asennossa, mutta se johtuu vain paksusta turkista!

Pyöreät muodot ovat sitä paitsi kauniita!

Lopuksi emäntä ja isäntä nostivat minut vaa'alle, mikä oli järin loukkaavaa. No olin lihonut parissa vuodessa joitain satoja grammoja. "Kamalan paljon, kun ottaa huomioon, että kani on vain parikiloinen", emäntä kauhisteli.

Emäntä ja isäntä totesivat yhdessä tuumin, että koska liikuntaa on mahdoton lisätä - saanhan loikkia kaiket päivät vapaana kodissamme - pitää ruokaa vähentää. Siitä hetkestä lähtien Genesis-pellettien määrää on säännöstelty, nyyh, ja herkkuja annettu kovin säästeliäästi. Rusinoita ei ollenkaan, eikä jyvätankoja! :(

Pellettien vähentäminen on lisännyt heinänkulutustani melkoisesti! Nykyään mutustan joka päivä puoli heinähäkillistä heinää, mikä on kai ihan hyvä juttu. Ja uusi lempiharrastukseni on oksien järsiminen, syystä että mummulan naapuri päätti kaataa koivun ja minä sain oksat, jotka ovat kertakaikkisen herkullisia. Emäntä ja isäntä kehuivat minua kovin hienoksi pojaksi, joka iloloikkaa, vaikka saisi joululahjaksi pelkkiä risuja.

Meikäkanin risut.

Olen kyllä  melko varma, että jouluna saan suuhuni muutakin kuin risuja. Itse asiassa emäntä ja isäntä ovat luvanneet, että jouluna voimme yhdessä lipsua dieeteistämme, niin kuin perheen kuuluukin. Kautta viiksikarvojeni, tästä joulusta tulee herkullinen, pyöreä, leppoisa ja pömpöttävä!

No NYT turvottaa.

Ollaan ystäviä, jookos, niin kuin ananas ja kookos?

Viime aikoina olen tehnyt enemmän ja vähemmän tuttavuutta uusien ystävien kanssa. Ensimmäinen uusi ystäväni on nimeltään Roosa Rusakko. Tai itse asiassa hän ei ole ystäväni, vielä, mutta olen nähnyt hänestä kuvan ja kuullut lukuisia tarinoita, miten Roosa on hyvää vauhtia loikkaamassa meikäkanin reviirille. Roosa Rusakko sen sijaan ei tiedä vielä mitään minun olemassaolostani, harmi. Minä niin kovasti haluaisin Roosa Rusakosta tosiystävän - oman kultakäpäläisen, halipupun.

Tässä on kuva Roosasta:

Rosakon Ruusu, ei kun Rusakon Roosa, on tuhti tyllerö, joka viihtyy mummulan pihassa puskanjuurella. Hän asuu siellä, tai ainakin majailee. Roosa Rusakko nimittäin on menevä mimmi eikä viihdy pitkiä aikoja paikoillaan, ellei emännän äiti sitten vie puskanjuurelle porkkanaa, salaatinlehtiä, tomaattia, omenanpalasia ja sen sellaista.

Pari viikkoa sitten meille taas muutti varsin valovoimainen puputyttö, Lumi Pupu. Isäntä ja emäntä olivat nähneet Lumin jo muutamaa päivää aikaisemmin jossain kaupassa, ja parin päivän päästä isännän oli pakko käydä hakemassa Lumi meille - niin suuren vaikutuksen Lumi oli isäntään tehnyt.

 Tässä kuva Lumista:

Lumi on häikäisevä persoona ja hänessä on ainutlaatuista latausta, säpinää! Etenkin hänen sähköjohdossaan, johon haluaisin iskeä LUMENvalkoiset sapelihampaani, nam!

Mutta arvatkaas mitä? Kun Lumi oli viettänyt meillä ensimmäisen yönsä, huomasimme aamulla emännän kanssa, että kaikki parvekkeella puoli vuotta kukkineet pelargoniat olivat yhtäkkiä kuolleet ja ikään kuin laonneet kasaan. Tulin siihen lopputulokseen, että Lumi oli ne yön aikana tuhonnut. Kasvien piti olla minun minun minun! Sen koommin en ole halunnut Lumin kanssa hieroa tuttavuutta.

Kaikki meni.

Kolmas uusi tuttavuutemme on yläkerran Haukkuva Hurtta. Emme ole vielä emännän ja isännän kanssa nähneet, miltä hän näyttää, mutta ainakin hän kuulostaa kamalalta emmekä halua ystävystyä hänen kanssaan. Hän haukkuu öisin, ulvoo päivisin ja vikisee viikonloput. Ja meikäkanilla on vieläpä niin herkät korvat, että ruma räksytys viiltää korviani triljoonan desibelin voimakkuudella! Onneksi olen sentään niin kova kundi, etten Haukkuvaa Hurttaa pelkää. Sen sijaan Roosa Rusakon kaltainen herkkä neito voisi olla Haukkuvasta Hurtasta kauhuissaan.

Vaikka uudet ystävät tuovat elämään jännitystä, ei vanhojakaan laumatovereita saa unohtaa. Onneksi emäntään voi aina luottaa, toisin kuin Lumi Pupuun.

Pus!

Kesäkukat, joulujohdot

Tänään meikäkani pääsi pitkästä aikaa parvekkeelle emännän kanssa. Mukavaa oli, vaikka käpäläni kohmettuivat, hengitys höyrysi, viima vinkui ja sitä rataa.

Parvekevierailullemme oli toki syy, joka oli painava kuin Genesis-pellettipussi: näin marraskuun puolivälissä elämme nimittäin niitä aikoja vuodesta, kun meikäkanin johtotehtävät lisääntyvät räjähdysmäisesti. On aika asentaa jouluvalot! Tai talvivalot, niin kuin isäntä ja emäntä niitä kutsuvat syystä että meidän kotiamme jouluvalot koristavat marraskuusta huhtikuuhun.

Loikin parvekkeelle emännän valoassistentiksi. Hyvin pian kuitenkin totesimme, että kesäkukathan kukkivat vielä. Hassuja kesäkukkia, kun näin marraskuussakin ovat täydessä terässä lukuisista hampaaniskuista, vakavasta nestehukasta ja muista taponyrityksistä huolimatta.

Emäntä alkoi heti empiä, ettemme voi asentaa talvivaloja parvekkeelle, jossa kesäkukat kukkivat.

Päätimme pitää jouluvalonasennusasiasta äänestyksen. Emäntä antoi ei-äänen. Meikäkani teki iloloikan, mikä tarkoitti kyllä-ääntä. Mielestäni johtojen ja kukkien rouskuttaminen eivät ole ollenkaan toistensa poissulkevia toimintoja.

Päätös jäi siis tältä erää tekemättä. Odotamme, että tuomariston puheenjohtaja, isäntä, suvaitsee saapua kotiin ja kertoo, pääsenkö johtotehtäviin nyt vai heti.

Kissa on nostettava pöydälle

Emäntä on kertakaikkisen ihana varsinkin niinä ohikiitävinä hetkinä, kun hän saa yllättäviä päähänpistoja. Enkä nyt tarkoita päähänpistoilla niitä kurjia keksintöjä, että "leikataanpa Gustav Kanin kynnet", vaan niitä älynväläyksiä, että "syödäänpä banaania kilpaa" tai "rakennetaan kotiimme kaivamissimulaattori".

Eräänä viikonloppuna emäntä keksi, että hän haluaa sisustaa huonettani. "Kaikista suurmiehistä teetetään seinälle aina suuret muotokuvat - miksei siis Gustav Kanistakin", emäntä totesi, ja alkoi miettiä, mikä on kaikkien aikojen paras kuva, joka meikäkanista on otettu.

Olen kuitenkin sen verran kuvauksellinen kaniherra, että yhden parhaan kuvan valitseminen olisi ollut mahdotonta. Niinpä emäntä päätti teettää huoneeni seinälle seitsemän kuvan laajuisen kuvakokoelman. Jo muutaman päivän päästä postinjakaja kiikutti ne kotiimme, ja otimme posteljoonin iloloikaten vastaan.

Kuvat olivat täydellisiä, aivan kuten meikäkanikin. Oli pakko loikata häkin katolle, jotta pystyin tarkastelemaan noita uusia sisustuselementtejä lähemmin.

 

 Emäntä ei syystä tai toisesta tykännyt, että pompin häkin katolle. Vielä vähemmän hän on riemuissaan siitä, että käyn nykyään lähes päivittäin häkin katolta käsin tarkastelemassa muotokuviani. Häkin katolta jatkan matkaa työpöydälle ja sitä kautta keplottelen itseni johtotehtäviin. Pöydällä onkin johtotehtäviä yllin kyllin: ensin tarjolla on isännän läppärin johto. Sitten vuorossa on lisänäytön johto ja työvalon johto. Ulkoisen kiintolevyn johto taitaa jo mennä ylitöiksi.

Tänäänkin emäntä kävi nostamassa meikäkanin kolmesti pois pöydältä. Mutta ollaan me kaninsukuiset älykkäitä: aina sanotaan, että kissa pitää nostaa pöydälle, mutta me välkyt, johtotehtäviin tarkoitetut pitkäkorvat hyppäämme sinne ihan oma-aloitteisesti.

Kävipä hassusti

Meikäkani on taas viime päivinä kokenut viiksikarvoja värisyttäviä asioita! Ensinnäkin emäntä varasti jääkaapista porkkanani. "Tällainen peli ei vetele", totesin, ja möksähdin emännälle hetkellisesti. Aloin leppyä vasta, kun nenäni haistoi keittiöstä kantautuvan, herkullisen tuoksun.

Loikin murututkani kanssa varovaisesti keittiöön, jossa emäntä oli parhaillaan tempaisemassa porkkanantuoksuisia leipäsiä ulos uunista. Emäntä otti kaksi sämpylää leipälautaselle ja loikki niiden kanssa olohuoneeseen. Hän asetti sämpylät hetkeksi sohvapöydälle, ja silloin koitti minun hetkeni! Keräsin kaikki voimani, ponnistin sohvalta kohti sohvapöytää ja tavoitin sämpylän. Haukkasin porkkanasämpylästä palasen! Haukkasin toisen palasen! Ja kolmannen!

Tiesitte varmaan jo entuudestaan, että rakastan leipää. Yleensä minulle kuitenkin tarjoillaan vain kuivattua ruisleipää, mutta nyt leipä oli pehmeää ja vaaleaa ja leivän sisällä oli porkkanaraastetta. Lisäksi leivän päällä oli voita, ja se suli ihanasti lämpimän leivän päällä. Tämä oli elämäni enismmäinen lämmin ateria, ja kautta viiksikarvojeni, tästedes vaadin ruokani aina lämpimänä, voideltuna, vastavalmistettuna ja pehmeänä.

PS: Saat anteeksi, emäntä. Porkkanani menivät tosi hyvään tarkoitukseen.


Sitten vähän ikävämpiin tunnelmiin: tiedätte kai, että emännän ja isännän päälaella ei karva kasva läheskään yhtä tuuheana kuin minun päälaellani. Meikäkani onkin alkanut kasvattaa talviturkkia jo aikapäiviä sitten. Emäntä taas havahtui vasta tässä muutama päivä sitten siihen tosiasiaan, että talvi tekee tuloaan. Niinpä hän alkoi neuloa itsellensä hattua.

Päätin loikkia olohuoneeseen neulojaemännän seuraksi. Lankakerä oli mukavasti olohuoneen lattialla, joten päätin tuupata sitä nenälläni. Sehän olikin mukava leikki! Kuovin lankakerää käpälilläni ja ohhoh, lanka sotkeutuikin kiinni takakäpälääni. Aloin kiertää ympäri olohuoneen pöytää ja pian katastrofin ainekset olivat koossa ja olin täysin sotkeutunut lankaan ja sohvapöydänjalkaan.

Kautta viiksikarvojeni, säikähdin niin, että päätin loikkia käpälämäkeen! En kuitenkaan vetänyt emäntää perässäni, sillä kudin tipahti emännän käsistä ja enää vain lankakerä ja puikot ja hatuntekele olivat kiinni takakäpälissäni ja kilkattivat perässäni.

Keittiön kohdalla isäntä sai minut kiinni ja tuli irrottamaan nuo perässäni roikkuvat käsityötarvikkeet käpälistäni. Lopulta selvisin tilanteesta pelkällä säikähdyksellä eikä perässäni kilkattanut puikkokaan onneksi mennyt masustani läpi, mutta emännän hatuntekele oli pilalla. Nyt hän joutuu kai kulkemaan koko talven kesäkarvassa, raukka.

Minun päiväni

Kello 9:18 Jipii, emäntä on hereillä! Eemäntää on heereilläää! Rakas ihana älykäs emäntä, päästä minut häkistä! Aukeaakohan häkin ovi nopeammin, jos rummutan ovea oikein lujaa etukäpälilläni? Rummuti rummuti rummuti! Jes, luukku on auki ja emännän käsi silittää otsaani ja hampaani naksuvat!

Kello 9:19 Loikin emännän perässä olkkariin katsomaan sisustusohjelmaa. Olen niin onnellinen, että murahtelen ja nuolen emännän jalkaa. Hyppään sohvalle emännän viekkuun ja jatkan hampaidennaksutusta emännän kainalossa.

Kello 9:55 Kautta viiksikarvojeni, myös isäntä on hereillä! Heippa, emäntä, isäntä on nyt lempi-ihmiseni ja menen toivottamaan hyvät huomenet hänelle!

Kello 9:59 Tai no on emäntäkin taas, näin neljän minuutin tauon jälkeen, ihan kiva. Vielä kivemmaksi hän muuttuu, kun hän avaa ruokakaappini oven ja kauhoo ruokakippooni puoli desilitraa Genesis-pellettiä. Emäntä lähtee kiikuttamaan kippoa häkkiini, minä juoksen kilpaa emännän rinnalla ja saavun häkille puoli käpälänmittaa ennen kuin emäntä ja ruokakipponi.

Kello 10:07 Hik. Masu täyttyi kahdeksassa minuutissa. Örps. Loikin katsomaan, mitä isäntä tekee keittiössä. Jaa, lukee lehteä. Jos hän tulisi lukemaan sitä lattialle, voisin samanaikaisesti syödä lehteä toisesta kulmasta.

Kello 11:01 Purrrr, taidanpa ottaa iltapäivänokoset omalla, banaaninkeltaisella matollani! Jos joku vielä tulisi silittämään päälakeani, nautinto olisi täydellinen!

Kello 11:28 Jaa, emäntäkin loikki huoneeseeni aamupäivälevolle. Tässä masun päällä saan takuulla kaipaamani otsasilityksen!

Kello 12:13 Mitä se emäntä pamauttelee vasaralla? Yrittääkö hän varoittaa minua jostain? Pamautan takakäpälälläni takaisin ja kimpoan sohvan taakse piiloon. Täällä nyrkin ja hellan eikun kisun ja ketun eikun sohvan ja seinän välissä menee muuten eri-jännä tunneli! 

Kello 13:12 Nyt kun päästiin tunneleidenmakuun, pujahdan heinätunneliini, juoksen tunnelin läpi ja taas tunneliin ja läpi ja tunneliin ja läpi ja tunneliin ja pää ja läpi ja tunneli on sekaisin ja kops.

Kello 13:20 Kipponi on tyhjä! Genesis-pelletit on loppu! Kamalaa! Mitä nyt tehdään? Isäntä? Emäntä? Missä he ovat? Olkkarissa! Miksen minä ole siellä?

Kello 13:38 Jos oikein intensiivisesti tuijotan olohuoneen ovea, aukeaakohan se?

Kello 13:39 Ei auennut, vaikka olin intensiivinen noin minuutin ajan. Loikin eteiseen, koska sieltä voin kytätä, mitä olkkarissa tapahtuu.

Kello 13:40 Olkkarissa tapahtuu aivan liian mielenkiintoisia asioita: siellä on TV päällä! Loikkaan kaniesteportin yli olkkariin ja sieltä parvekkeelle ja pujahdan lempituolini alle. Oho, pitikö miun alunperin olkkariin mennä?

Kello 13:44 Huh, jo tuli levättyä kokonaiset neljä minuuttia! Lempituolini alta pompsahdan takaisin olkkariin ja sieltä makuuhuoneeseen, jossa käyn imurinjohdon kimppuun.

Kello 13:45 Isäntä murisee ja tulee häätämään minut pois johtotehtävistä. Haukkuu vielä kurjaksi kaniksi, pyh.

Kello 13:50 Isäntä ei saa minua kiinni ja pompin taas parvekkeelle, josta löydän maukkaita oksia. Niitä saan kai nakertaa luvan kanssa.

Kello 13:59 JAAAA, isäntä siivoaa ruokakaappiani, nam! Siitä tulikin mieleeni, että ruokakipponi on ollut tyhjä jo 39 minuuttia ja masuni murisee!

Kello 15:32 Oho. Uppouduin niin syvälle ruokahaaveisiin, että nukahtin parvekkeelle lempituolini alle. Taidankin hypähtää keittiöön ja tsekata tarjonnan.

Kello 15:35 Mumskis, isäntä on eri-ihana! Hän oli ruokakaappia siivotessaan valmistanut minulle annoksen, jonka nimi oli Kootut teokset. Tai seokset. Siihen kuului muunmuassa kaapin kätköistä löytyneitä leivänmuruja ja kuivattuja, vihreitä asioita. <3


Kello 15:39 Kiitti, isäntä, kuppi tuli tyhjäksi, hyppään parvekkeelle lempituolini alle! 

Kello 17:38 Loikahdan parvekkeelta olkkariin, koska isäntä on alkanut syödä olkkarin sohvalla omppua. Sanhan pienen palasen, saanhan saanhan, jookos joo? Menen sohvan edustalle tarkkailuasemiin ja kuolanoro valahtaa suupielestäni olkkarin vaaleahkolle matolle. Saan haukata ompusta siemenkodan vierustaa ja isäntä kehuu minua maailman söpöimmäksi biojäteastiaksi. Kun suuni on tyhjä, alan pestä töpöäni ja muita likastuneita ruumiinosiani ja isäntä kehuu minua taipuisaksi ja hienoksi pojaksi.

Kello 18:07 Aha, nyt isäntä isäntä kyyristyy minua kohti. Antaako hän lisää herkkua, vai aikooko hän vain silittää minua? Voi kamala! Voi kissanviikset! Hän otti minut syliin! Mitä hän aikoo? Vastanuoltu turkkini likastuu! Mihin hän kiikuttaa minua? Hän vie minut keittiöön! Emäntä odottaa siellä meitä ja hänellä on kädessään ne pahat naksuttimet - KYNSISAKSET! EN TAHDO PEDIKYYRIIN!

Kello 18:18 Ohi on. Nyt minua ei enää luulla kisuksi, kun kynteni ovat siistit. Saan kaurapuikulaa. Se on lempiherkuista uusin lempparini. Kyllä kannatti olla kynsienleikkuussa kiltti. Olen niiiin puikulani ansainnut! Hyvä minä! <3

Kello 19:40 Kivaa, kun emäntä ja isäntäkin viettävät aikaa parvekkeella. Emäntä istuu lempituolini päällä, isänätä istuu omassa tuolissaan ja meikäkani pötköttää tuttuun tapaan lempituolin alla.

Kello 21:39 Big Brother - katsomme sen joka ilta yhdessä! Aina kun emäntä ja isäntä käyvät jääkaapilla, valtaan sohvan parhaan paikan itselleni. Sohvan keskellä on optimaalinen äänentoisto ja siitäkös suuret korvani tykkäävät! Sitten emäntä vielä tuo minullekin banaania ja suukottaa. Ah, elämää!

Kello 22:35 Isäntä on aina se, joka valmistaa meikäkanille iltapalan. Tänään siihen kuuluu omppua ja kurkkua ja salaattia ja se on tosi hyvää herkkua, ja sitten emäntä sammuttaa huoneeni valot ja huikkaa "kauniita unia muru", ja isäntä sanoo "hyvää yötä possu". Hyppään kaninkoloni päälle ja odotan, että alan nähdä unia voikukanlehdistä.

Uusi reviiri!

Arvatkaas mitä? Kun talvi on ohi ja kevät keinahtelee luoksemme ja ensimmäiset voikukanlehdet puskevat näkyviin, meikäkani, emäntä ja isäntä aletaan rakentamaan uutta kotia!

Emäntä on näyttänyt minulle jo paperia, johon kotimme on piirretty. Nykyään iltamme kuluvatkin leppoisasti, kun istumme emännän kanssa lattialla ja piirtelemme tärkeitä tavaroita kuten häkkejä, vessalaatikkoja, heinätunneleita, ruokakippoja ja kaninkoloja uuden kotimme pohjapiirustukseen. Tällä hetkellä näyttää tosin siltä, etten välttämättä tarvitse ollenkaan häkkiä uudessa kodissa, vaan meikäkanista tulee vapaaherra!

Eräänä päivänä emäntä ja isäntä kiikuttivat minut alueelle, johon uusi kotimme rakennetaan. Luonnollisesti he tarvitsevat myös minun hyväksyntäni ennen kuin kotia aletaan pystyttää. Isäntä tosin vähän loukkasi tunteitani, kun hän kanniskeli minua pitkin tonttia: hän jupisi, että toivottavasti kukaan ei näe meitä nyt - hullunahan meitä pidettäisiin, kun tarvomme täällä kanin kanssa.

Meikäkani oli uudesta reviiristä täysin lumoutunut! Siellä kasvoi koivua, mansikkaa, vadelmaa, mustikkaa ja vähän myös viinimarjaa, ja olen tehnyt jo alustavia suunnitelmia, mitä muuta kasvillisuutta pihaamme istutetaan.

Kasvillisuussuunnitelma.

On myös meikäkanin onni, että rakennusmääräyksissä meitä velvoitetaan istuttamaan pihaamme vähintään kymmenen puuta tai puskaa. Niistä niiiin tulee meikäkanin puskia! <3 <3 <3 Takapihalle tulee omenapuutarha, jonka katveessa vadelmapuskat kukoistavat, ja takapihan toisella laidalla on Gustavin Kasvimaa, josta palveluskuntani noutaa minulle suussasulavaa salaattia, tuoreita tomaatteja, pitkiä porkkananvarsia, tajunnanräjäyttävää tilliä ja sen sellaista pientä välipalaa.

Herkkua!

Loikkaamme kohta ensimmäiseen syyskuukauteen, syyskuuhun, joten nyt on viimeinen tilaisuus listata meikäkanin maittavimmat kesäherkut.

1. Porkkanannaatit ilman porkkanoita. Kahdeskymmenesensimmäinen päivä elokuuta kello kaksikymmentäkaksi viisikymmentäkolme emäntä tarjoili minulle tämännäköisen taideiltapalan (katso kuva!). Annoksen nimi oli maalaisomenia ja luomuruislastuja salaattipedillä. Iltapala pääsi aivan uusiin ulottuvuuksiin, koska koristeena annoksessa oli kesän ykkösherkku, porkkanan naatti! Toden totta, vaikka olenkin kani, porkkanasta en ihan kamalasti välitä, mutta varret ovat nannaa!

 2. Mustikanvarvut ilman mustikoita. Siinä missä syön porkkanasta ekana varren, mustikasta syön ensimmäisenä varvut. Mustikanvarpujen rakenne on sellainen, että varvut tarjoavat sapelihampailleni haastetta pitkäksi aikaa! Kun tämä kuva otettiin, mustikoita en syönyt, vaan tiputtelin ne suupielistäni lattialle. Epähuomiossa istuin mustikoiden päälle ja käpäläni ja  masuni likastuivat ja jouduin koko loppupäivän pesemään itseäni, eli itkuhan siinä tuli pitkästä ilosta.

3. Emännän työtoverin tomaatit. Vuosi sitten minulla oli tomaattikausi, mutta se pyyhälsi pois. Pitkään aikaan en koskenut tomaatteihin käpälällänikään, paitsi äärimmäisen tuskallisessa nälkätilassa. No tänä kesänä emäntä sitten tarjosi minulle työtoverinsa kasvattamia tomaatteja. Nappasin tomaatin emännän kädestä niin hanakasti, että taisin epähuomiossa puraista emäntää, hups. Mutta kautta viiksikarvojeni, miten hyvää tomaatti oli! Tämä kuva on kyllä vähän nolo, mutta täten huomautan, että meikäkanilla EI ole huulissa huulipunaa, vaan herkkutomaattia. Pian myös rinta- ja varpaanvälikarvoitukseni oli tomaatinpunainen.

4. Vesimeloni ilman siemeniä. Vesimelonia olen saanut muutaman kerran tänä kesänä, ja aina se on yhtä hyvää! Mukavan vetistä, mutta kuitenkin makeaa! Meikäkanihan on tykästynyt kovasti makeisiin juttuihin, kuten omenaan, banaaniin, viinirypäleisiin, rusinoihin ja emäntään. Mutta myös vesimeloniin. Ennen kuin tämä kuva otettiin, emäntä oli nyppinyt melonista siemenet pois. Kun hän viimein kilautti meloninpalan kuppiini, inostuin niin, että saatoin iloloikatessani iskeä emännän nilkkaan parit hampaanjäljet. Anteeksi emäntä, mutta olet vain niin yliveto. <3

5. Omenat (jotka menetin). Sitä vastoin maalla ollessani en oikein ymmärtänyt, miten lempiherkkujani, omenia, voi olla kasapäin maassa lojumassa. Tämä kuva on harmillinen todiste siitä, miten loikin autuaan tietämättömänä onneni ohi. Harmittaa niin vietävästi, etten ymmärtänyt iskeä hampaitani tuohonkaan herkkuun. :(

Gusse kesätyökani

Taas on kulunut melkein kuukauden päivät siitä, kun meikäkani on ehtinyt irtautua johtotehtävistään ja kirjoitellut kuulumisia! No tässäpä niitä tulee:

Tässä kuukauden aikana etenkin eräs tietty aamu oli huisin hauska. Sinä aamuna emäntä pakkasi vessalaatikkoni ja ruokakipponi ja aktivointipalloni mukaan ja sujautti kuivatun ruisleivän palasia ja rusinopita käsilaukkuunsa ja otti kuljetuskoppini esille ja sanoi minulle, että tänään mennään yhdessä töihin. Se oli niin hauska uutinen, että iloloikkasin oitis kuljetuskoppiini ja naksutin tyytyväisenä hampaitani. Jipii, töihin!

Tässä saavun töihin.

Töissä oli ihanaa! Emäntä oli tosin järjestänyt niin, ettei minulla ollut mahdollisuutta päästä johtotehtäviin, mutta kyllä minulle emännän assistenttina oleminenkin ihan kelpasi. Päivän aikana sain olla silitettävänä ja ihmetekltävänä ja kehuttavana ja sitten tutkin emännän työhuoneen kauttaaltaan, pyörittelin aktivointipalloani ja lopulta pötkähdin emännän työpöydän alle ihan emännän jalkojen juureen nuolemaan emännän ihania jalkoja.

Emännän työhuoneen lasiovesta oli hyvä seurata käytävällä tapahtuvaa liikehdintää. Aika hiljaista oli - mitä nyt lasioven toiselle puolelle ilmestyi jossain vaiheessa eräänkin koiran naama, mistä meikäkani aavistuksen verran säikähti, mutta niin säikähti koirakin! Me molemmat loikimme pois lasioven luota niin nopeasti, että käpälät lipsuivat!

Tuo kasvi sai muuten kuolan valumaan söpösti suupielistäni. Tuohon runkoon kun olisin saanut hampaani iskeä!

Kasvi, nam!

En ymmärrä, miksei minua voida päästää joka päivä töihin! Vaikka tätä nykyä emäntäkin on siirtynyt työskentelemään kotoa käsin - varmaan sen takia, etten minä joutuisi olemaan yksin kotona. Emännälle kuulemma jopa maksetaan töissä olemisesta, mutta minulle ei tarvitsisi edes maksaa. Riittää, että saisin päivän aikana ihanan aterian. Eri asia olisi, jos etenisin johtotehtäviin: niistä veloittaisin todennäköisesti vaarallisen työn lisän, vaikka johtotehtävät hauskoja ovatkin!

Myös tällaisia videoita katselimme emännän kanssa töissä! Vaikka meikäkani onkin yliveto, taitaa vähän olla treenattavaa SM-kisoihin.

Kovan onnen Gustav

:(

Viimeiset seitsemän päivää ovat olleet meikäkanille viiksikarvoja vapisuttavaa aikaa. Osittain se on kyllä emännän vika - hän on niin tohelo! Eräänäkin päivänä olimme viettämässä seesteistä, joka-aamuista telkkarinkatseluhetkeämme olohuoneessa. Emäntä istui sohvalla, nakersi aamupalaleipäänsä ja katsoi samalla aamu-Muumeja. Minä olin asettunut olkkarin pöydän alle pötköttämään. Kaikki oli hyvin, kunnes emäntä kaatoi puolen litran vetoisen kahvimukinsa olohuoneen pöydälle.

Kahvi valui pöydälle ja meikäkani pötkötti autuaan tietämättömänä pöydän alla. Pöydältä kahvi alkoi valua, ei lattialle, vaan minun päälleni! Vieläkään en ymmärtänyt, mikä katastrofi oli tapahtumassa.

Hiljalleen turkkiini alkoi ilmestyä ylimääräisiä, ruskeita läikkiä. Meikäkani ei vielä siinäkään vaiheessa huomannut mitään eroa entiseen - onhan turkissani luonnostaankin kahvinruskeita läikkiä.

Emäntä oli kuitenkin sitä mieltä, että näytän paremmalta ruskea-valkoisena kuin kokoruskeana. Niinpä hän haki keittiöstä tiskirätin ja alkoi hinkata turkkiani puhtaaksi. Naksutin tyytyväisenä hampaitani, kun emäntä pyyhki, kuivasi, nyppi ja pörrötti turkkiani. Ah, silitystä, kyllä kiitos!

Toisen järkytyksen koin, kun emäntä ja isäntä laittoivat kaikki kotimme matot rullalle, sulkivat minut häkkiin ja loikkivat mattojen kanssa pitkäksi aikaa jonnekin. Myöhemmin selvisi, että he olivat käyneet pesemässä matot! Paluuta entiseen ei ollut, sillä kaikki mattojen tutut hajut olivat poissa! Matoissa ei myöskään ollut enää yhtään ruskeaa tai valkoista karvaa, ei tomaatinjälkiä eikä läiskiä kohdissa, joissa olin syönyt banaania. Sitä vastoin matot tuoksahtivat jollekin ihme männylle, yh! Koska en onnistunut etukäpälilläni rullaamaan niitä kurjia, puhtaita mattoja pois lattiasta enkä myöskään onnistunut syömään mattoja pois, minun oli vain kieriskeltävä mattojen päällä ja tartutettava oma hajuni takaisin mattoihin.

Sen jälkeen kun turkkini oli tärvelty kahvilla ja kodin viihtyvyys oli pilattu puhtailla matoilla, tapahtui vielä se kolmas välikohtaus, jossa meikäkani pääsi likipitäen hengestään: olin ulkona kävelyllä emännän kanssa, ja vastaan loikki seurue, johon kuului kaksi ihmistä jotka olivat jopa pöllömpiä kuin emäntä, raidallinen ronski kissa ja otus, jota en tunnistanut, mutta myöhemmin kuulin sen olevan mäyräköira.

Kun kohtasimme, kissa sähisi minulle ja mäyräköira haukkui. Loikkasin oitis lähimpään pusikkoon piiloon, ja tällä kertaa en työntänyt puskaan ainoastaan päätäni, vaan kaivauduin keskelle puskaa kököttämään niin, ettei minusta näkynyt korvanpäätäkään.

Emäntä yritti sanoa raitakissankävelyttäjälle ja mäyräkoirantaluttajalle, että heidän olisi parasta häipyä niin kauas kuin mahdollista ja niin pian kuin suinkin, mutta mitä he tekivät: toivat sen räksyttävän mäyräkoiran MINUN puskani juurelle, aivan liki! Koira läähätti, sen yli-iso kieli roikkui ulkona suusta ja henki haisi, yh, ja koira työnsi kuononsa aivan kiinni minuun. Kuvottavaa. Me kanit sentään olemme sivistyneitä otuksia, sillä avaamme suumme vain kun a) syömme, b) juomme, c) peseydymme, d) nuolemme emäntämme varpaita tai d) haukottelemme.

Kun mäyräkoiranulkoiluttaja ja raitakissankävelyttäjä lopulta ymmärsivät poistua luotani, emäntä otti minut syliinsä ja lähti loikkimaan kotia kohti. Yleensä en tykkää sylissä matkustamisesta, vaan tahdon loikkia itse, mutta nyt pysyttelin koko kotimatkan emännän kainalossa. Kotona sekä emäntä että isäntä silittelivät otsaani, puhuivat minulle rauhoittavasti ja lupasivat ja vannoivat kautta kiven ja kannon ja omenanpalan puolustaa minua aina, kun kohtaan mäyräkoiria tai raitakissoja.

Koska olin kokenut niin kovia, emäntä ja isäntä antoivat minun pötkötellä koko loppupäivän olkkarin verhojen takana isännän takakaiuttimen alla. Tasaisin väliajoin he toivat minulle välipalaksi mansikoita, jotka ovat nykyään herkullisimmista herkuista kaikista herkuimpia, ja nukkumaanmennessä olinkin jo unohtanut sekä mäyräkoiran että raitakissan.

Meikäkani mökkiytyi

Minun on pakko olla maailman paras Gustav Kani, sillä viime viikonloppuna pääsin emännän ja isännän kanssa elämäni ensimmäistä kertaa mökille! Voin tunnustaa, että se oli yksi jännittävimmistä seikkailuista, mitä olen ikinä koskaan milloinkaan kokenut!

Ensin isäntä rajasi mökkeilyreviirini niin, että sain käyttööni vain yhden mökin huoneista. Koska pissailin kuitenkin kiltisti vessalaatikkoon ja istuin vessalaatikossa vaikkei ollut edes pissahätä ja tuijotin isäntää vielä herttaisimmalla kani-ilmeelläni syvälle silmiin, lopulta isäntä heltyi ja laajensi reviiriäni kahden huoneen suuruiseksi. Siinä olikin jo hyvin tilaa iloloikata!

Kaikkein huikeinta kuitenkin oli, kun emäntä ja isäntä kytkivät minut valjaisiin, mökin ovet avautuivat ja pääsin tutkailemaan ympäristöä. 

Raput on vähän pahat...

...pitää edetä askel kerrallaan...

...tämä rappuhommahan ei ole meikäkanille mikään kynnyskysymys.

Autot tai ruohonleikkurit eivät melunneet missään, vaan ulkona oli ihan(an) hiljaista, ja se jos mikä oli outoa.

Mihin on tultu?

Niinpä säpsähdin heti, kun rantakaislikko loiskahti. Myöhemmin emäntä sanoi, että se oli vain kala joka loikkasi ja sanoi plumpsis. Myös tuulen tuiverrus kuulosti siellä radiohiljaisuudessa niin voimakkaalta, että säikähdin. Pelästyneenä juoksentelin pitkin metsiä ja isäntä yritti pysyä kintereilläni. Kohtasin myös erään linnun, joka visersi niin korkealta taajuudelta, että korviani vihlaisi kurjasti. Lopulta pötkin pakoon kanootin alle.

Huh, turvassa!

Mökkitontin maaperä asetti hiukan haastetta liikkumiseeni, koska sora ja sepeli tuntuivat aluksi kurjilta käpäliäni vasten. Pian kuitenkin huomasin, että maa-aines oli erittäin otollisia kuoppien kaivamiseen!

Tähän sopii kuoppa!

Kaivoinkin pihalle monta hienoa monttua ja yritin myös kätkeytyä kuoppiini, mutta joka kerta a) olin vähän liian iso tai b) kuopat olivat vähän liian pieniä.

Ensin kaivetaan...

...sitten täytetään kuoppa kanilla.

Kaivoin kuoppia myös jyrkkään rinteeseen ja emäntä vähän hilpeänä naureskeli, ettei kania varsinaisesti ole lyhyine käpälineen, töpöhäntineen ja onnettomine kynsineen tarkoitettu kiipijäeläimeksi, joka tasapainottelee liukkaassa rinteessä. Pyh, mitä väliä sillä on, millaiseksi kani on luonnostaan kehitelty? Gustav Kani pystyy mihin vaan!

Ei hätää, emäntä, maa vaan tuntuu katoavan käpälien alta!

Myös mökkipihan kasvillisuus teki loikkimisesta haastavaa: mökki on metsikössä ja kun loikin korkeiden heinien ja pusikoiden yli, jouduin ponnistamaan toden teolla, koska luontainen maavarani on niin pieni. Toisaalta kun menin kasviston ali, kyyristyin mahdollisimman matalaksi maastonakiksi ja painoin korvat niskaani vasten, jotten joutuisi koskettamaan likaista kasvillisuutta. Toisaalta kasvillisuus oli kivaakin: sain syödä pihapolulta metsämansikoita ja talon takaa voikukanlehtiä, nam.

Operaatio Kani maastoutuu.

Vasta viimeisinä mökkeilypäivinä meikäkani uskalsi loikkia järven rantaan. Suhtauduin järveen hiukan epäileväisesti - enhän ollut koskaan ennen nähnyt tuollaisia vesimääriä. Itse asiassa vesikupissani oleva kolme desilitraa saattaa olla suurin vesimäärä, jonka kanssa olen ollut tekemisissä. Järveä olikin kiva ihmetellä kauempaa ja kaislikkoa kävin nuuhkimassa, mutta käpäläänikään en järveen kastanut!

Toi on kai se järvi.

Gusse-pojan mökkiloma ei suinkaan ollut vain vapautta ja vattupuskia, vaan yöksi minut teljettiin aina häkkiin. No yhtenä iltana tein kyllä emännälle ja isännälle selväksi, ettei häkkiin sulkeminen ole ollenkaan hauska asia: aloin raivoisasti viskoa häkissä ruoka- ja juomakuppiani. Yhden kanin mielenosoitukseni meinasi kuitenkin mennä mönkään, sillä kipot olivat niin raskaita, etten saanut niitä kumoon. Niinpä aloin etukäpälilläni kuopia ruokaa niin, että Genesis-pellettini sinkoilivat pitkin maailmaa. Rouskutin myös häkinalusmattoni kulmaa ja loiskutin vesikupin sisällön häkin matolle. Vielä aamullakin emäntä ja isäntä suhtautuivat minuun pelokkaasti ja tokaisivat, että pitänee viedä Gustav taas ulkoilemaan,että se leppyy eikä pure meitä.

Seikkailu on väsyttävää puuhaa.

Iloloikkaus 15.6.

Tadaa! Emäntä ja isäntä tosiaan ottivat kesäkuun puolivälissä tähänastisen elämänsä huikeimman iloloikkauksen ja sujauttivat sormukset toistensa käpäliin. Meikäkani sysättiin häähumusta syrjään ihan tyystin: minusta ei koulutettu häihin edes sormuspoikaa, sillä emäntä ja isäntä epäilivät, että bestmanin älykkyysosamäärä soveltuisi siihen tehtävään paremmin, pyh!

Sitä vastoin me kanit saimme luvan loikata emännän ja isännän hääkutsun kanteen, mikä oli kunnia-asia. Kun emäntä ja isäntä askartelivat kutsuja, tarjouduin iskemään hammasmerkkini jokaisen kutsun reunaan, jotta kutsut olisivat yksilöllisempiä. Emäntä ei pureskelluista hääkutsuista innostunut - harmi.

Meikäläinen oli myös mallina, kun emäntä ja isäntä sahailivat tienvarsiopasteita. Nyt häiden jälkeen saan ehkä yhden pupukylteistä huoneeni oveen, jipii! Emäntä ja isäntä siirtyivät kirkosta juhlapaikalle hevoskärryjen kyydissä. Jottei kOni olisi vienyt ihan kaikkea kunniaa, kärryn perään kiinnitettiin kAneja ihan kaksin kappalein. 

Ja juhlapaikalla ruokapöytiä ei toki numeroitu, vaan ne oli nimetty eläinten mukaan: oli sikailupöytä ja kukkoilupöytä ja kettuilupöytä, mutta ykköspöytä oli tietenkin pupupöytä. Siinä ruokaansa puputtivat emännän ja isännän vanhemmat ja muut läheiset lajitoverit.

Muutamat vieraat olivat myös taiteilleet kuviani onnittelukortteihin. Kautta viiksikarvojeni, miten herttaista. <3

Lomalle pompsis!

Meikäkanilla, isännällä ja emännällä on nyt loma - hääloma. Tai siis meistä kolmesta ne naimisiinmenevät osapuolet ovat emäntä ja isäntä, minkä seurauksena minä saan heistä lomaa. Eikun? Kuitenkin, emäntä ja isäntä lennähtävät sunnuntaina häämatkalle, jonka aikana meikäkania pompotetaan toista viikkoa mummuloissa ja ehkä maallakin. Siitä tulee hauskaa! Lomalta palattuani saan myös paljastaa, millä tavoin meikäkani oli näkyvillä isännän ja emännän hääjuhlassa.

Luulen, ettei lomalta palaaminenkaan tule olemaan hullumpaa puuhaa: viimein minunkin sukunimeni, Kani, mahtuu kirjoitettavaksi ulko-oveemme. Loman jälkeen emäntä jatkaa työntekoa eli eläinlehtiin kirjoittamista. Hän lupasi minulle, että pääsen taas pian hänen assistentikseen työpaikalle, jipii!

"Kanipoika sairastaa, häntä hellikäämme"

"Gustav Kani on kadonnut!" tokaisi isäntä eräänä päivänä emännälle. "Sehän on kamalaa", totesivat sekä emäntä että isäntä, ja niin he alkoivat yhdessä suruloikata ympäri kotiamme. He etsivät minua kaninkolosta, heinäputkesta, kirjahyllyn takaa, sohvan sisältä, vessanpöntöstä, kenkätelineen alta, tiskikoneesta, ruokakaapista, lehtiroskiksesta, parvekkeelta, verhojen takaa ja kukkaruukusta, mutta en ollut missään. He säntäilivät hysteerisinä ympäri kotiamme niin että melkein törmäilivät toisiinsa ja alkoivat muistella, miten Gustav oli maailman hienoin kani - kiltein ja älykkäinkin.

He olivat niin surun murtamia, että päättivät hankkia muuta ajateltavaa ja menivät kylpyhuoneeseen jatkamaan pyykkäämistä. Isäntä oli jo valmiiksi lajitellut pyykit isoihin kasoihin kylpyhuoneen lattialle. Siinä vaiheessa meikäkani kaivautui pyykkikasasta takaisin ihmisten ilmoille - olisihan ollut kurjaa joutua pesukoneeseen! Vain hienopesu on sallittu, mutta silittää saa.

Eräänä iltana isäntä taas teki minulle iltapalan, johon kuului kimpale kurkkua, pala porkkanaa, siivu salaattia ja erityisen suuri omenaosio. Koska minulla ei sattunut juuri silloin olemaan nälkä, en käynytkään ruokani kimppuun oitis, vaan jäin kaniasentoon lepäämään.

Ja mitä tekivät isäntä ja emäntä? Kun en ollut kahden minuutin päästäkään ruokailemassa, he alkoivat arvostella minua tyyliin "mitä se tuolla nököttää", "se ei ole tänään ihan normaali" ja "miksi se on noin apaattinen". "Se söi kaksi päivää sitten vessapaperirullan hylsyn, onkohan sen maha kipeä?"

Neljän minuutin jälkeen tilanne alkoi muuttua vielä villimmäksi: emäntä etsiskeli jo päivystävän eläinlääkärin numeroa ja mietti, pitäisikö hänen valvoa häkkini vieressä koko yö. Sitten hän vielä alkoi lässyttää tyyliin "kulta pieni muru pallero, söisit edes omppua, että tiedämme, että olet terve."

Ja meikäkanihan söi! Otin ompun suuhuni ja aloin rouskuttaa. Kuola valui leukapielistäni, niin hyvää se oli. Siis omppu, ei kuola. Sekä emäntä että isäntä tulivat pällistelemään "ihmeellistä kania, joka syö omenaa". Sinä iltana isäntäkin sanoi minulle, että "kauniita unia muru".

Eikä tämä ole ainoa kerta, kun emäntä ja isäntä ovat seonneet, kun ovat minua sairaaksi luulleet. On nimittäin ollut myös se veripissatapaus, joka meni näin: emäntä ja isäntä huomasivat, että vessalaatikossani oli jotain punaista. "Iiiik, verta", kiljui emäntä niin lujaa, että herkkiin korviini särähti kurjasti. Isäntä nosti minut syliinsä ja emäntä tutki läpikotaisin, mistä kohtaa vuodan verta. Aika äkkiä he kuitenkin äkkäsivät, että masuni ja käpäläni olivat jopa vitivalkoisemmat kuin normaalisti eikä karvoitukseni muutenkaan ollut veren tahrima. Meikäkani myös loikki yhtä iloisesti kuin yleensäkin ja ynähteli tyytyväisenä. Ruokakin maistui suussa yhtä herkulliselta kuin aina. Bingo!

Emäntä ja isäntä keksivät, että olin syönyt sinä aamuna kuivattuja voikukanlehtiä, jotka ovat pupunruokaa parhaimmillaan, mutta saattavat värjätä pissan paloautonpunaiseksi.

Hassuja ovat emäntä ja isäntä, mutta luulen, että he rakastavat meikäkania melkoisesti.

Kevät tuli keikkuen!

Heipparallaa!

Siis meikäkani on ollut viime aikoina niiiiin kiireinen! Ai että miksikö olo on aivan kuin jäniksen selässä olisin? No koska nyt on kevät!

Meikäkanin päivät ja yöt ovat kuluneet kevätasioiden tekemiseen. Yksi kevätasioista on ulkoilu, ja perinteitä kunnioittaen aloitin tämänkin vuoden ulkoilukauteni pääsiäisenä - olenhan melkoinen pääsiäispupu.

Valitettavasti pääsiäisulkoilu oli kuitenkin kissan kohtaamisen jälkeen yksi elämäni stressaavimmista kokemuksista, sillä tänä vuonna pääsiäinen oli hurjan aikaisin! Isäntä oli kurja, kun kantoi minut lumihankeen ja käpäläni tärisivät ja loikin samantien ulko-ovelle odottamaan, milloin pääsisin takaisin sisälle, ja minulla meni koko pääsiäisenpyhät siihen, kun nuolin itseäni puhtaaksi lumesta, kurasta ja muusta liejusta. Että kiitti vaan, kun pilasitte lomani!

Jäätävä kokemus!

Näin toukokuussa kelit sitä vastoin ovat jo ihanat! Vapun tienoilla ulkoilin monta kertaa päivässä ja kaivoin jokaisella ulkoilukerralla noin 30 kuoppaa maahan. Ei se laatu vaan se määrä! Kuoppiin on sitten hyvä istuttaa kauniita kesäkukkia, joita meikäkani voi lähitulevaisuudessa silputa sapelihampaillaan. Meikä on puutarhurin pikkuapulainen!

Grillikauden avajaisista en sitä vastoin tykännyt yhtään: satuin olemaan ulkoilemassa juuri, kun isäntä viritteli metrin korkuisia liekkejä siihen korpinmustaan pallogrilliin. Pömpelistä lähti niin kova savun ja lihan (hyi yäk!) käry, etten uskaltanut mennä lähellekään, vaan säntäilin kuudenkymmenen kilometrin tuntinopeudella puskan juurelta toisen puskan alle, kaivoin maahan kuopan ja piilouduin pikkuiseen monttuuni niin, että vain korvani sojottivat maanpinnan yläpuolella.

On harmillista, että ulkona ei vielä ruoho kasva, mutta onneksi sisällä kevätauringonpaisteessa sentään kasvaa kaura.

Parempaa odotellessa.

Näin keväällä olen nauttinut myös siitä, että puunoksat ovat jälleen heränneet henkiin, jipii! Tuoretta pajua on ihana nakerrella. <3 Mahtavaa on myös se, ettei minun joka kerta tarvitse poistua ulos hakemaan pajunoksia, vaan emäntä ja isäntä kantavat oksat minun luokseni sisälle!

Kani ei ole jyrsijä.

Eräänä viikonloppuna emäntä ja isäntä alkoivat myös tehdä kodissamme kevätsiivousta. Kaikki alkoi siitä, kun emäntä totesi, että keittiön punaiset matot pitää vaihtaa keväisempiin. Kieltämättä vaihtelu virkistää, ja pötkötän mielelläni välillä sinisellä kevätmatolla punaisen maton sijaan. Mutta kevätsiivoushomma lähti ihan käpälistä: lopulta emäntä ja isäntä imuroivat koko kodin, ja mikä järkyttävintä - pesivät lattiat! Taas käpäläni kastuivat, pthyi, sillä iloloikkasin pahaa aavistamattani olkkarin halki ennen kuin lattia oli ehtinyt kuivahtaa. Nyt olohuoneen parketissa on mahdollisesti nelisenkymmentä käpälänkuvaa. Haittaakse?

Emäntä ja isäntä kantoivat myös kaikki huonekasvimme kylpyhuoneeseen ja suihkuttelivat ne puhtaaksi pölystä. Se olikin hyvä homma, sillä nakerran paljon mieluummin raikkaita kasveja kuin limoviikunaa, jonka pölypallot takertuvat kurkkuuni. Toisaalta olisin halunnut suihkuun traakkipuiden, viirivehkojen ja peikonlehden kanssa, mutta suihkussa käpälät olisivat taas kastuneet, mikä olisi ollut hurjan kurjaa.

Ei mitkään kissanristiäiset!

Arvatkaas mitä? Meikäkani täytti viime viikonloppuna kolme vuotta! Miettikää, joku 1100 päivää sitten olin vielä emännän peukun kokoinen, karvaton pötkylä, ja nyt olen niiiiin komia kaniherra! Niinpä emäntä ja isäntä kutsuivat kaikki pupunmieliset ystävämme meille juhlimaan tätä elämäni merkittävää välietappia.

Mikä häkellyttävintä, sain juhlapäivänäni myös paljon syntymäpäivälahjoja! Emäntä ja isäntä olivat askarrelleet huoneeni oveen kyltin, jossa lukee, että alueella kanivartiointi. Kyltti on mainio, sillä minähän se olen, joka pitää kodistamme varkaat loitolla. Aina öisinkin tähystän kaininkoloni katolla, uhkaako kotiamme jonkin sortin vaara tai voro!

Sain lahjaksi myös erilaisia herkkuja kuten pussillisen kuivattuja voikukanlehtiä, jyvätankoja, mansikkanameja, porkkanoita ja jyväsekoitusta!

Ja sitten sain upouuden, TÄPÖTÄYDEN ruokakupin. Kuppiin oli taiteiltu minun nimeni, joten tästä eteenpäin kukaan ei erehdy syömään minun ruokiani <3

Niin kuin kaikissa kunnon juhlissa, myös minun syntymäpäivilläni oli kakkua - ja vieläpä kaksin kappalein! Tässä kuvassa minä ja emäntä puhallamme kynttilöitä sammuksiin - tai minähän ne tietenkin puhkuin ja puhalsin, emäntä vaan nosti minut pöydän tasolle.

Meikäkani ei sentään ihmisten kakkua joutunut syömään, vaan isäntä oli valmistanut minulle ikioman herkkukakun.

Kertakaikkisen kamalasti sain juhlieni aikana silitystä ja huomiota, mikä oli ihanaa! Tässäkin olen isännän ja emännän lääpittävänä meidän perhepotretissa. Näytän tosin vähän epäkanimaiselta, sillä unohdin nostaa korvat pystyyn.

Huomaatteko, tuolla meikäkani pötköttää pöydän alla, kaiken huomion keskipisteenä! Se oli ihanaa! Kaikki vaan kehuivat ja ihastelivat minua! Voin vaikka vannoa, ettei tällä universumilla ole toista kania, jolla olisi ollut yhtä huikeat syntymäpäiväjuhlat. Kaikki nämä ihmiset tulivat juhliin minun vuokseni. <3