Eka yö yhdessä

Kautta viiksikarvojeni, mitä kesäyön huumaa koinkaan juhannuksena! Olimme juhannuksen maalla. Juhannusaattona sain kaivaa pihalle juhannuskuoppia ja pääsin nakertamaan juhannuskoivua, ja varmaan se raikas maalaisilma vinksautti emännän ja isännän ajatukset siihen suuntaan, että he eivät teljenneet minua juhannusyöksi häkkiin!

Ikinä, koskaan, milloinkaan ennen en ole saanut olla yöllä vapaana siinä huoneessa, jossa emäntä ja isäntä nukkuvat. Mutta nyt sain! Tosin muutamia läheltä piti -tilanteita on vuosien varrella sattunut:

Joskus aikojen alussa pääsin isännän kanssa sänkyyn ottamaan päiväunet.

Toki olen ottanut torkkuja myös emännän kainalossa.

Pari vuotta sitten jouluna oli todellinen läheltä piti -tilanne: Isäntä oli jo nukkumassa ja loikkasin sänkyyn hänen viereensä, mutta aivan viime hetkillä minut häädettiin häkkiin!

Mutta nyt siis takaisin juhannusyöhön, jolloin sain olla vapaalla käpälällä: Jo yön ensimmäisinä tunteina löysin itselleni mieluisimman nukkumapaikan, joka oli tietenkin sängyssä isännän jalkopäässä. Isännän karvaisten koipien välittömässä läheisyydessä pötköttelinkin aamun tunneille asti.

Kello kuuden jälkeen aurinko alkoi pilkahdella. Olin jo täysin virkeä pehmeässä sängyssä nukutun yön jälkeen ja totesin, että myös emännän ja isännän olisi syytä kömpiä ylös. Niinpä aloin varovaisesti nuolla emännän varpaita ja saatoin myös vähän hampailla rapsutella hänen käpäliään, ja tadaa: emäntä oli hereillä silmänräpäyksessä!

Harmi vaan, että emäntä syystä tai toisesta tuuppasi meikäkanin lattialle. Pomppasin kuitenkin oitis takaisin sänkyyn, ja pomppasin vieläpä niin suurieleisesti, että isäntäkin siinä heräsi ja kylkeä kääntäessään tönäisi minut lattialle.

Lattialla pesinkin jonkin aikaa likaantunutta turkkiani, mutta kun karvoitukseni oli taas ojennuksessa, loikkasin takaisin petiin ja isännän jalkopäähän. Päätin kuitenkin mennä tarkistamaan, onko isäntä täysin hereillä vaiko eikö, ja niin pomppasin jalkopäästä isännän mahan päälle ja jatkoin matkaani isännän rintakehän päälle ja työnsin naamani ihan kiinni isännän naamaan ja silloin isäntä avasi silmänsä aivan ammolleen ja sain vahvistuksen, että kyllä hän on täysin hereillä!

Seuraavaksi asettelin itseni isännän tyynyn päälle, jossa en kuitenkaan saanut kovin kauan lepuuttaa, koska isäntä pelkäsi, että pissaan hänen korvaansa. Seuraavaksi yritin kaivaa sänkyyn kuoppaa, josta jatkoin matkaa emännän mahan päälle ja sitten taas pomppasin isännän päälle ja emännän päälle ja isännän päälle ja pian sekä isäntä että emäntä olivat täysin hereillä ja hermostuneita ja yhdessä tuumin he telkesivät minut häkkiin, höh. Seuraavat puoli tuntia kolkutinkin kostoksi häkin kaltereita, jotta emäntä ja isäntä toteaisivat, etteivät he pysty nukkumaan, mikäli meikäkani on häkissä.

Aamulla pääsin taas vapaaksi, mutta olin edelleen möksöhtänyt siitä, että sain viettää vain osan yöstä mukavien lakanoiden välissä. Niinpä en mennyt sängyn päälle päivälläkään, vaan piilouduin sängyn alle enkä tullut edes silitettäväksi ennen kuin ruokakippooni oli kiikutettu tarpeeksi paljon lohdutusvoikukanlehtiä.

Möks.

Juhannukseni myös meinasi päättyä hurjan kurjasti: kun olimme lähdössä peräkärry perässämme kotia kohti, meikäkani oli vähällä unohtua kärryn kyytiin! Kautta viiksikarvojeni, miten sekaisin turkkini olisikaan mennyt sellaisessa tuulen tuiverruksessa! Onneksi emäntä ja isäntä pelastivat minut viime hetkellä auton sisäpuolelle ja emäntä silitti otsaani koko matkan ja siitä lähtien olemme taas olleet parhaat ystävät ja ehkä taas ensi yönä nukumme vieri vieressä tai sikin sokin.

Unohduinko tähän?

Gustav Kani täällä, kuuleeko Rosita Rusakko?

Kautta viiksikarvojeni, meikäkani on ollut viime aikoina kuumaa kamaa! Eräs viehkeä rusakonsukuinen nimittäin kiertelee päivittäin kotipihassamme - ilmeisesti vain hakeutuakseen meikäkanin charmanttiin seuraan tai ainakin välittömään läheisyyteen.

Itse asiassa jo jokin aika sitten, kun emäntä odotti bussipysäkillä linja-autoa, kyseinen rusakonsukuinen loikki emännän luokse ja istahti aivan emännän jalkojen juureen!

Ihailijani nimi on Rosita Rusakko ja viime aikoina hän on kaivanut kauniita kuoppia kotipihamme hiekkakentällä, iloloikannut siroine säärineen ikkunani alla, höristellyt hienostuneita korviaan jotta hän kuulisi, missä lymyilen, ja mutustellut voikukanlehtiä samassa pusikossa, josta emäntä noutaa minulle murkinaa.

Siinä hän on!

Olen ihan varma, että Rosita Rusakko olisi meikäkanille täydellinen puoliso! Kun olen seurannut Rosita Rusakon touhuja ikkunasta, olen huomannut, että hän on yhtä tarkka jalosukuisen turkkinsa hoidosta kuin meikäkani on omasta turkistaan. Katsokaa vaikka itse: 

Kuin kaksi marjaa!

Mutta minä ja Rosita Rusakko emme suinkaan ole ainoita pitkäkorvia, jotka näillä kulmilla tätä nykyä iloloikkaavat. Taannoin pääsin nimittäin emännän ja isännän kanssa valjaissa ulkoilemaan. Isännällä oli kaulassaan järjestelmäkamera ja emäntä piteli talutushihnaani. Kun olimme päässeet ulko-ovesta pihalle, vastaamme loikki seurue: miehellä oli kaulassaan järjestelmäkamera ja naisen sylissä oli valkoinen leijonanharjaskani.

Valkoisen kanin emäntä kyyristyi minua kohti, jotta ylettyisin nuuhkimaan leijonanharjaskania, mutta meikäkania ei sellaisen karvanaaman seura kiinnostanut, vaan säntäsin oitis kaivamaan maailman mahtavimpia kuoppia ikään kuin salaiseksi viestiksi Rosita Rusakolle.

Minne menit, kultakäpäläiseni?