Ympäri käydään ja yhteen tullaan!

Koska joudun nykyään viettämään päivät pitkät häkissä, emännällä ja isännällä on aika homma, että he pystyvät antamaan minulle iltaisin huomiota ihan koko päivän edestä. Olenkin nyt keksinyt ihka uuden tavan, miten osoitan kiintymystä emännälle: seuraan häntä aamuisin ja iltaisin kaikkialle ja jahtaan hänen jalkaansa! Ai että kun emäntä on varmaan imarreltu! Kun saan jalan kiinni, istun jalkapöydän päälle ja takerrun emännän nilkan ympärille etukäpälilläni. Saatan myös pienellä vaaleanpunaisella kielelläni lipoa emännän säären märäksi. Kun ensimmäistä kertaa nuolin emännän jalkaa, hän ei ihan ymmärtänyt, miten olin saanut hänen säärensä kastumaan. Luuli, että olin pissannut hänen jalalleen - peijakas!

 Meillä Kanin sukuhaaraan kuuluvilla uroksilla on tapana hyppiä iloisesti mielitiettyjemme ympärillä ja kosiskella sydämemme valittuja matalalla kurkkuäänellä. Emäntäni onkin liikuttunut, kun hän aamuisin vapauttaa minut häkistä ja juoksen joka-aamuiseen tapaan 28 kertaa hänen jalkojensa ympäri miehekkäästi kurnuttaen. Kiersin emäntääni tosin jo niihin aikoihin, kun hän ei vielä ollut emäntäni. Emäntäni tosin epäilee täysjärkisyyttäni, koska mielitiettyni on hän - ihminen. Emäntä myös suree, meneekö ympärysmitaltaan 25-senttinen päänuppini sekaisin ainaisesta kiertämisestä.

 Kun emäntä ja isäntä palaavat pitemmästä reissusta, mökötän ensimmäisen tunnin ja mulkoilen emäntää syyttävästi pöydän alta. Silloin en tod kierrä emäntää tai antaudu silitettäväksi! Kauan en kuitenkaan voi vastustaa emäntäni hellää silitysotetta, vaan ennen pitkää lepyn ja vaadin huomiota kahta kauheammin. Jos en saa isännältäni tarpeeksi huomiota ja hän vaan katsoo Kovaa lakia sohvalla, alan järsiä kaukosäätimen kulmaa pyöreämpään kuosiin ja kas vain, yhtäkkiä kaikki säntäävät katsomaan mitä on tapahtunut ja kiinnittävät huomionsa söpöön minuun silloin on tilaisuuteni kerjätä otsansilitystä!

Jostain syystä emäntä ei pidä, että raavin käpälilläni hänen jalkojaan, kun hän on lähdössä töihin ja hänellää on päällään hame ja jalassaan sellaiset seitinohuet housut, jotka ovat emännän käpälien kohdalta umpinaiset. Olen kuulemma tiellä myös silloin, kun emäntä ennen töihin lähtöä hyppii kylpyhuoneen, makuuhuoneen ja keittiön väliä ja sukii turkkiaan, asettelee salaatinlehtiä leipänsä päälle ja vaihtaa vaatteita. Emäntä aina valittaa, että "Muru, en halua että takerrut nilkkaani kuin takiainen, kun minulla on kiire töihin" ja blaa blaa blaa. Yh, kehtaakin verrata minua takiaiseen! Sanoisi mieluummin, että olen makea kuin mansikka.

Itku pitkästä ilosta

Ja taas viime viikonloppuna tapahtui meikäkanille viiksikarvoja tärisyttävän jännittäviä asioita! Pääsin ensimmäistä kertaa emännän kesänviettopaikkaan, maalle. Maalla oli ihanaa!

Lähdin rohkeasti tutkimaan ympäristöä.

Maalla oli ties minkälaisia, jännittäviä kaninkoloja (joista emäntä aina kiskoi minut pois).

Kiirettä piti, mutta välillä pysähdyin nauttimaan silittelystä.

Melkein koko päivän vietin ruohonjuuritasolla.

Sitten tapahtui jotain kurjaa: taisin tavoitella vapautta vähän liian hanakasti. Tiedättehän, millainen loppu ahneella on? Purin talutushihnani poikki, ja emäntä säikähti. Hän kaappasi minut syliinsä, kantoi sisälle ja pyysi vannomaan kautta kiven ja kannon ja voikukanlehden ja porkkanannaatin, etten enää ikinä tekisi mitään sellaista. 



No loppupäivän vietin sohvan alla. Sekä minä että emäntä taisimme olla jokseenkin möksähtäneitä.

Puskat ovat minun minunminun!

Siitäkin huolimatta, että emäntä on tätänykyä päivät poissa, kesä on ihanaa aikaa! Kautta viiksikarvojeni, kun minulle on tapahtunut paljon viime aikoina:

Mummuloissa on ollut kivaa, kun olen päässyt aina siellä ollessani ulos. Toisen mummulan männyn juurelta löysin taannoin villin sukulaiseni pesän. Menin tyypin luokse kylään, mutta ketään ei ollut kotosalla. Odotin pesässä aikani, kunnes emäntä kyllästyi istumaan männyn juurella kanssani (ihme tyyppi). Niinpä pompimme pois. Varmaan sukulaispojan viiksikarvat menivät solmuun, kun se haistoi, että tällainen nuoriherra oli käynyt sen puskassa kylässä. Kaivoin myös kuoppia kukkapenkkeihin. Emäntä ei ymmärrä, miksi on kivempi kaivaa 30 pientä kuoppaa kuin yksi suuri.

Olen päässyt emännän ja isännän työpäivän jälkeen myös kotona ulos. Ulos mennään hissillä - hissin piippaus on kurja, mutta helpompi hissillä on kulkea kuin pomppia 28 rappusta! Pihan poikki ajavat autot ja koirat ovat niinikään kenkkumaisia, ja auton nähdessäni juoksen miljoonaa. Sen sijaan tutustuin naapurin lapsiin eli neljään Nikoon, Juliaan, Eevaan ja pariin muuhun, ja ne oli kivoja tyyppejä! Hivenen äänekkäitä ehkä, mutta silittivät ahkerasti.

Kotipihassa kaivoin monta kaunista kuoppaa pensaan juurelle. Pihaan oli nakutettu taulu, jossa oli koiran hahmo ja ruksi päällä. Se kai tarkoittaa, että koirilta on puskaan pääsy kielletty. Hyvä. Onneksi kielto ei koske kaneja. Eihän se voi koskea, kun taulussa oli koiran kuva. Eli puskat on käytännössä määrätty kanien reviiriksi ja koska pihapiirissämme ei liene toisia kaneja, puskat ovat minun minun minun minunminunminun!

Kotipihassa tuuli tuiversi niin, että karvat pöllysivät - en ollut ikinä kokenut mitään vastaavaa, joten heittäydyin keskelle asfalttitietä pötköttämään ja annoin kesätuulen puhaltaa läpi turkkini. Emäntä piti reaktiotani vähän hölmönä, samoin kuin sitä, että söin pihalla ruusunoksia. Niissä oli piikkejä. Sanoi minua kaupunkilaistuneeksi kanikisi, joka ei ole kovin käytännönläheinen. Pah.

Postin tuo Pate jokaisen luo

Aamupäiväni kuluvat yleensä miellyttävän verkkaiseen tahtiin: kun olen nauttinut puolen desilitran suuruisen Genesis-pellettiannokseni, vetäydyn oman huoneeni keltaiselle matolle aamupäivänokosille ja havahdun yleensä siihen, kun posti kolahtaa eteisen lattialle. Postiaika onkin yksi vuorokauden lempiajoistani. Usein meillä on emännän kanssa kilpailu, kumpi ehtii ensin poimimaan eteisen lattialta Villivarsan ja Lemmikki-lehden. Omasta mielestäni emäntä ei tosin yritä taistella lehdistä tarpeeksi hanakasti. Hän ei käytä lehtiä tutkiessaan edes kynsiä eikä hampaita!

Tällä viikolla eräs asia muuttui: nykyään kilpajuoksumme postilaatikolle on historiaa. Maanantaiaamuna emäntä ei tullutkaan silittelemään päälakeani, vaan hän, pahuksen kieroilija, huijasi minut ruisleipien avulla häkkiin ja lukitsi minut sinne. Emäntä sanoi, että tästä lähtien hän lähtisi joka aamu töihin, ja minun tehtäväni olisi vahtia työpäivien ajan kotia. Emäntä kirjoittaa töikseen niitä lehtiä. Emäntä oli liikuttavan huolestunut, miten pärjään päivät yksin kotona. Hän ei tunnu vieläkään ymmärtävän, etten ole enää mikään lällykkä kultamussukkavauva, vaan aikuinen Kani, joka vahtii hyvin kotia.

Julkisuuskaan ei ole meikäkanille mikään vieras asia. Muutama kuukausi sitten emäntä toi erään tädin meille kotiin, ja täti tähtäili minua kameralla, kun hypin esteitä.  Oli ihanaa olla mukana lehtijutussa, jossa mainostettiin liikunnallisia elämäntapoja ja sain koko kansalle näyttää, miten sukkela estehyppääjä olen. Emäntä päätti hankkia minulle ihan oikeat kaniesteet, kun luonnollisesti hän jo varhaisessa vaiheessa oli huomannut, että minussa on hyppääjän lahjoja. Hän haukkoi henkeään jo, kun ensi kertaa hyppäsin yli 70 senttiä korkean sängyn päälle: tuolloin emäntä istuskeli hänen ja isännän huisin korkealla sängyllä, pompin kohti sänkyä niin lujaa kuin takakäpälistäni lähti, otin hyvät vauhdit, ennen ponnistusta tömäytin takakäpälälläni jotta sain emännän jakamattoman huomion itseeni ja sitten HYP - olinkin jo sängyssä ja emäntä oli minusta ylpeä.

Mutta siis vielä lehtijuttuun...ah, sitä huomion määrää, jonka jutuntekoaamuna sain! Emäntä syötti minulle voikukanlehtiä ja porkkanannaatteja ja meikäkani tökkäsi nenän kiinni kameraan, jotta saadaan varmasti lähikuva! Huomion keskipisteenä oleminen kyllä ramaisi sen verran, että nukuin loppupäivän oman huoneeni sinisellä matolla.

Itsetuntoani myös hiveli, kun sain konkreettisesti nähdä itseni lehden sivuilla.Sinä päivänä, kun lehti ilmestyi, meillä oli emännän kanssa ennätyksellisen kova kilpajuoksu, kumpi ehtii noutamaan postin ensin. Ja kyllä, arvon neitokanit, faniposti tulee perille emäntäni välityksellä.