Aamupäiväni kuluvat yleensä miellyttävän verkkaiseen tahtiin: kun olen nauttinut puolen desilitran suuruisen Genesis-pellettiannokseni, vetäydyn oman huoneeni keltaiselle matolle aamupäivänokosille ja havahdun yleensä siihen, kun posti kolahtaa eteisen lattialle. Postiaika onkin yksi vuorokauden lempiajoistani. Usein meillä on emännän kanssa kilpailu, kumpi ehtii ensin poimimaan eteisen lattialta Villivarsan ja Lemmikki-lehden. Omasta mielestäni emäntä ei tosin yritä taistella lehdistä tarpeeksi hanakasti. Hän ei käytä lehtiä tutkiessaan edes kynsiä eikä hampaita!
Tällä viikolla eräs asia muuttui: nykyään kilpajuoksumme postilaatikolle on historiaa. Maanantaiaamuna emäntä ei tullutkaan silittelemään päälakeani, vaan hän, pahuksen kieroilija, huijasi minut ruisleipien avulla häkkiin ja lukitsi minut sinne. Emäntä sanoi, että tästä lähtien hän lähtisi joka aamu töihin, ja minun tehtäväni olisi vahtia työpäivien ajan kotia. Emäntä kirjoittaa töikseen niitä lehtiä. Emäntä oli liikuttavan huolestunut, miten pärjään päivät yksin kotona. Hän ei tunnu vieläkään ymmärtävän, etten ole enää mikään lällykkä kultamussukkavauva, vaan aikuinen Kani, joka vahtii hyvin kotia.
Julkisuuskaan ei ole meikäkanille mikään vieras asia. Muutama kuukausi sitten emäntä toi erään tädin meille kotiin, ja täti tähtäili minua kameralla, kun hypin esteitä. Oli ihanaa olla mukana lehtijutussa, jossa mainostettiin liikunnallisia elämäntapoja ja sain koko kansalle näyttää, miten sukkela estehyppääjä olen. Emäntä päätti hankkia minulle ihan oikeat kaniesteet, kun luonnollisesti hän jo varhaisessa vaiheessa oli huomannut, että minussa on hyppääjän lahjoja. Hän haukkoi henkeään jo, kun ensi kertaa hyppäsin yli 70 senttiä korkean sängyn päälle: tuolloin emäntä istuskeli hänen ja isännän huisin korkealla sängyllä, pompin kohti sänkyä niin lujaa kuin takakäpälistäni lähti, otin hyvät vauhdit, ennen ponnistusta tömäytin takakäpälälläni jotta sain emännän jakamattoman huomion itseeni ja sitten HYP - olinkin jo sängyssä ja emäntä oli minusta ylpeä.
Mutta siis vielä lehtijuttuun...ah, sitä huomion määrää, jonka jutuntekoaamuna sain! Emäntä syötti minulle voikukanlehtiä ja porkkanannaatteja ja meikäkani tökkäsi nenän kiinni kameraan, jotta saadaan varmasti lähikuva! Huomion keskipisteenä oleminen kyllä ramaisi sen verran, että nukuin loppupäivän oman huoneeni sinisellä matolla.
Itsetuntoani myös hiveli, kun sain konkreettisesti nähdä itseni lehden sivuilla.Sinä päivänä, kun lehti ilmestyi, meillä oli emännän kanssa ennätyksellisen kova kilpajuoksu, kumpi ehtii noutamaan postin ensin. Ja kyllä, arvon neitokanit, faniposti tulee perille emäntäni välityksellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti