torstai 23. lokakuuta 2014

Muuttoassistentti Kani ilmoittautuu


Kautta viiksikarvojeni, miten jännittäväksi elämäni on viime aikoina muuttunut! Emäntä ja isäntä ovat suorastaan höpsähtäneet, sillä he jankuttavat koko ajan vain jostain ”muutosta” joka on kai parin päivän päästä, pakkaavat nykyisen kotikolomme irtaimistoa suuriin, käpälänvalkoisiin muovilaatikoihin ja poukkoilevat paikasta toiseen.

Osa huonekaluistamme on kadonnut jonnekin tästä vanhasta kotikolostamme. Siis todella mystistä. Ja aina kun huonekalujen tai tavaroiden järjestyksessä tapahtuu muutoksia, meikäkanin pitää tutustua "uuteen" reviiriin. Huh, mikä homma!
Minne katosi sohva?
Olen myös päättänyt autella isäntää ja emäntää ja toimia muuttoassistenttina. Ja hyvä assistentti olenkin ilman muuta ollut! Olen loikkinut muuttolaatikoihin järjestelemään tavaroita uudelleen.
Muutanko jo tämän kuorman mukana?
Olen myös nakertanut ahkerasti reikiä pari kuukautta vanhan laverimme tyynyihin. Luulin että laveri oli hävitettävien tavaroiden listalla, mutta ei se kuulemma ollutkaan, hups. Emäntä vähän hiiltyi, kun olin ehtinyt nakertaa laverisohvan tyynyihin jo viisi kaunista reikää.

Viime aikoina emäntä on myös maalaillut olohuoneemme lattialla kotikolomme huonekaluja. Maalaamisessa en ole saanut toimia assistenttina, harmi, mutta laadunvalvontaa olen noin niin kuin jälkikäteen suorittanut. Olisin niin toivonut, että maali olisi ollut vielä vähän kosteaa, jotta olisin voinut ikuistaa käpälänjälkeni lipaston tai kirjoituspöydän kansilevyn pintaan!
Kuivia ovat, harmi.
Joko muutetaan? Tai nyt? Vai heti?

maanantai 6. lokakuuta 2014

Villi viikonloppu

Olipas hyvä viikonloppu mummulassa. Sain paljon otsansilitystä ja monia herkullisia viinirypäleitä. Ruokinnan ja lääppimisen välissä otin nokoset ja halasin unissani ihanaa tuolinjalkaa.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Ihana aamu


Olipa kerran, ja toivon mukaan vielä toisen ja kolmannen ja neljännenkin kerran, herkullinen aamu. Sinä aamuna emäntä ei suinkaan noussut ylös väärällä käpälällä, vaan hänen aamunsa meinasi saada dramaattisen käänteen vasta kun hän loikki keittiöön.

"Leipä on loppunut, joten taidan jäädä ilman aamupalaa!" emäntä kauhisteli. Hetken kaappeja pengottuaan emäntä kuitenkin huomasi, että komerossa on muropaketti.

Emäntä alkoi kaataa muroja kulhoonsa. Siinä vaiheessa meikäkanillakin alkoi jo olla melkoinen nälkä, ja malttamattomana odotin joka-aamuista pellettiannostani.

Mutta kuten ehkä tiedätte, emännälläni on vähän kömpelöt käpälät. Hetken päästä kuulinkin keittiöstä mielenkiintoista ropinaa. "Jotain tippui lattialle! Se on takuulla minun Genesis-pellettiannokseni", mietin, ja säntäsin oitis keittiöön ja aloin ahmia keittiön lattialta ruskeita nappuloita.

Jotenkin ne vain maistuivat erilaiselta kuin aina ennen. Ne olivat jotenkin makeampia kuin pelletit yleensä. Ja aivan erityisen herkullisia. Ja ehkä ne olivat myös suurempia kuin muina aamuina. Ja meikäkanihan ahmi niitä keittiön lattialta suuhunsa yhtä rivakkaan tahtiin kuin emäntä kauhoi niitä keittiön lattialta laatikkoon, jossa luki "Suklaisia maissi- ja täysjyvävehnämuroja".

Pellettejä. Tai ehkä sittenkin suklaamuroja?