"Kanipoika sairastaa, häntä hellikäämme"

"Gustav Kani on kadonnut!" tokaisi isäntä eräänä päivänä emännälle. "Sehän on kamalaa", totesivat sekä emäntä että isäntä, ja niin he alkoivat yhdessä suruloikata ympäri kotiamme. He etsivät minua kaninkolosta, heinäputkesta, kirjahyllyn takaa, sohvan sisältä, vessanpöntöstä, kenkätelineen alta, tiskikoneesta, ruokakaapista, lehtiroskiksesta, parvekkeelta, verhojen takaa ja kukkaruukusta, mutta en ollut missään. He säntäilivät hysteerisinä ympäri kotiamme niin että melkein törmäilivät toisiinsa ja alkoivat muistella, miten Gustav oli maailman hienoin kani - kiltein ja älykkäinkin.

He olivat niin surun murtamia, että päättivät hankkia muuta ajateltavaa ja menivät kylpyhuoneeseen jatkamaan pyykkäämistä. Isäntä oli jo valmiiksi lajitellut pyykit isoihin kasoihin kylpyhuoneen lattialle. Siinä vaiheessa meikäkani kaivautui pyykkikasasta takaisin ihmisten ilmoille - olisihan ollut kurjaa joutua pesukoneeseen! Vain hienopesu on sallittu, mutta silittää saa.

Eräänä iltana isäntä taas teki minulle iltapalan, johon kuului kimpale kurkkua, pala porkkanaa, siivu salaattia ja erityisen suuri omenaosio. Koska minulla ei sattunut juuri silloin olemaan nälkä, en käynytkään ruokani kimppuun oitis, vaan jäin kaniasentoon lepäämään.

Ja mitä tekivät isäntä ja emäntä? Kun en ollut kahden minuutin päästäkään ruokailemassa, he alkoivat arvostella minua tyyliin "mitä se tuolla nököttää", "se ei ole tänään ihan normaali" ja "miksi se on noin apaattinen". "Se söi kaksi päivää sitten vessapaperirullan hylsyn, onkohan sen maha kipeä?"

Neljän minuutin jälkeen tilanne alkoi muuttua vielä villimmäksi: emäntä etsiskeli jo päivystävän eläinlääkärin numeroa ja mietti, pitäisikö hänen valvoa häkkini vieressä koko yö. Sitten hän vielä alkoi lässyttää tyyliin "kulta pieni muru pallero, söisit edes omppua, että tiedämme, että olet terve."

Ja meikäkanihan söi! Otin ompun suuhuni ja aloin rouskuttaa. Kuola valui leukapielistäni, niin hyvää se oli. Siis omppu, ei kuola. Sekä emäntä että isäntä tulivat pällistelemään "ihmeellistä kania, joka syö omenaa". Sinä iltana isäntäkin sanoi minulle, että "kauniita unia muru".

Eikä tämä ole ainoa kerta, kun emäntä ja isäntä ovat seonneet, kun ovat minua sairaaksi luulleet. On nimittäin ollut myös se veripissatapaus, joka meni näin: emäntä ja isäntä huomasivat, että vessalaatikossani oli jotain punaista. "Iiiik, verta", kiljui emäntä niin lujaa, että herkkiin korviini särähti kurjasti. Isäntä nosti minut syliinsä ja emäntä tutki läpikotaisin, mistä kohtaa vuodan verta. Aika äkkiä he kuitenkin äkkäsivät, että masuni ja käpäläni olivat jopa vitivalkoisemmat kuin normaalisti eikä karvoitukseni muutenkaan ollut veren tahrima. Meikäkani myös loikki yhtä iloisesti kuin yleensäkin ja ynähteli tyytyväisenä. Ruokakin maistui suussa yhtä herkulliselta kuin aina. Bingo!

Emäntä ja isäntä keksivät, että olin syönyt sinä aamuna kuivattuja voikukanlehtiä, jotka ovat pupunruokaa parhaimmillaan, mutta saattavat värjätä pissan paloautonpunaiseksi.

Hassuja ovat emäntä ja isäntä, mutta luulen, että he rakastavat meikäkania melkoisesti.

Kevät tuli keikkuen!

Heipparallaa!

Siis meikäkani on ollut viime aikoina niiiiin kiireinen! Ai että miksikö olo on aivan kuin jäniksen selässä olisin? No koska nyt on kevät!

Meikäkanin päivät ja yöt ovat kuluneet kevätasioiden tekemiseen. Yksi kevätasioista on ulkoilu, ja perinteitä kunnioittaen aloitin tämänkin vuoden ulkoilukauteni pääsiäisenä - olenhan melkoinen pääsiäispupu.

Valitettavasti pääsiäisulkoilu oli kuitenkin kissan kohtaamisen jälkeen yksi elämäni stressaavimmista kokemuksista, sillä tänä vuonna pääsiäinen oli hurjan aikaisin! Isäntä oli kurja, kun kantoi minut lumihankeen ja käpäläni tärisivät ja loikin samantien ulko-ovelle odottamaan, milloin pääsisin takaisin sisälle, ja minulla meni koko pääsiäisenpyhät siihen, kun nuolin itseäni puhtaaksi lumesta, kurasta ja muusta liejusta. Että kiitti vaan, kun pilasitte lomani!

Jäätävä kokemus!

Näin toukokuussa kelit sitä vastoin ovat jo ihanat! Vapun tienoilla ulkoilin monta kertaa päivässä ja kaivoin jokaisella ulkoilukerralla noin 30 kuoppaa maahan. Ei se laatu vaan se määrä! Kuoppiin on sitten hyvä istuttaa kauniita kesäkukkia, joita meikäkani voi lähitulevaisuudessa silputa sapelihampaillaan. Meikä on puutarhurin pikkuapulainen!

Grillikauden avajaisista en sitä vastoin tykännyt yhtään: satuin olemaan ulkoilemassa juuri, kun isäntä viritteli metrin korkuisia liekkejä siihen korpinmustaan pallogrilliin. Pömpelistä lähti niin kova savun ja lihan (hyi yäk!) käry, etten uskaltanut mennä lähellekään, vaan säntäilin kuudenkymmenen kilometrin tuntinopeudella puskan juurelta toisen puskan alle, kaivoin maahan kuopan ja piilouduin pikkuiseen monttuuni niin, että vain korvani sojottivat maanpinnan yläpuolella.

On harmillista, että ulkona ei vielä ruoho kasva, mutta onneksi sisällä kevätauringonpaisteessa sentään kasvaa kaura.

Parempaa odotellessa.

Näin keväällä olen nauttinut myös siitä, että puunoksat ovat jälleen heränneet henkiin, jipii! Tuoretta pajua on ihana nakerrella. <3 Mahtavaa on myös se, ettei minun joka kerta tarvitse poistua ulos hakemaan pajunoksia, vaan emäntä ja isäntä kantavat oksat minun luokseni sisälle!

Kani ei ole jyrsijä.

Eräänä viikonloppuna emäntä ja isäntä alkoivat myös tehdä kodissamme kevätsiivousta. Kaikki alkoi siitä, kun emäntä totesi, että keittiön punaiset matot pitää vaihtaa keväisempiin. Kieltämättä vaihtelu virkistää, ja pötkötän mielelläni välillä sinisellä kevätmatolla punaisen maton sijaan. Mutta kevätsiivoushomma lähti ihan käpälistä: lopulta emäntä ja isäntä imuroivat koko kodin, ja mikä järkyttävintä - pesivät lattiat! Taas käpäläni kastuivat, pthyi, sillä iloloikkasin pahaa aavistamattani olkkarin halki ennen kuin lattia oli ehtinyt kuivahtaa. Nyt olohuoneen parketissa on mahdollisesti nelisenkymmentä käpälänkuvaa. Haittaakse?

Emäntä ja isäntä kantoivat myös kaikki huonekasvimme kylpyhuoneeseen ja suihkuttelivat ne puhtaaksi pölystä. Se olikin hyvä homma, sillä nakerran paljon mieluummin raikkaita kasveja kuin limoviikunaa, jonka pölypallot takertuvat kurkkuuni. Toisaalta olisin halunnut suihkuun traakkipuiden, viirivehkojen ja peikonlehden kanssa, mutta suihkussa käpälät olisivat taas kastuneet, mikä olisi ollut hurjan kurjaa.