tiistai 23. joulukuuta 2014

Jännittävää joulua!


Hyvänen aika, miten jännittävää aikaa tämä joulu on, aivan viiksikarvani värisevät jännityksestä ja innostuksesta!

Ensinnäkin tähän meidän uuteen kotikoloomme on ilmestynyt kaikenlaisia kiinnostavia joulukoristeita.

Tyhjä jouluvalopaketti! Minne menivät valot? Pääsenkö johtotehtäviin?
Ja arvatkaas mitä: minun henkilökohtaiseen huoneeseeni, ikioman heinätunnelini päälle, on ilmestynyt tonttu!
Siinä se istuu kuin herkkutatti eikä pois lähde.

Emäntä sanoi, että tonttu tahtoo näin ennen joulua tarkkailla, miten kiltti olen. Ja tonttu kuulemma laskee jokaisen papanan, joka ei osu vessalaatikkoon, ja niistä jokaisesta tonttu vähentää yhden lahjan. Kurjaa.

Muutenkin emäntä sanoi, että tähän vuodenaikaan tontut kurkkii. Eräänäkin aamuna, kun minä ja emäntä ja isäntä heräsimme ja katsoimme keittiön ikkunasta pihalle, huomasimme hangessa jalanjäljet.
Aika pian tajusimme, että eiväthän ne mitkään tontun jalanjäljet olleetkaan, vaan ne olivat ihan aidot käpälänjäljet!


Se käpäläsankari oli loikkinut kotiamme vastapäätä olevasta metsiköstä meidän pihaamme. Sitten sukulaiseni oli pomppinut aivan keittiömme ikkunan alta ja jatkanut matkaansa parvekkeemme alle, jossa jänö oli tehnyt lukuisia kaarroksia ja kunniakierroksia. Lopulta hän oli poistunut metsään ilmeisen pettyneenä, kun ei löytänytkän minua pihamaaltamme kun satuin juuri silloin olemaan omassa huoneessani nukkumassa.

Ai niin, ja tontuista ja lahjoista tuli mieleen: Meikäkani on viime päivinä saanut paketoida emännän ja isännän kanssa lahjoja. Lahjojen paketointi ei kuitenkaan ole mitään kokopäiväistä hommaa, vaan olen titteliltäni tarvittaessa töihin kutsuttava työntekijä ja ylin mutta matalin aputonttu.
Paketointihommassa olen erikoistunut narujen lyhentämiseen. Ja jos lahjapapereihin pitää tehdä kurkistusaukkoja, olen taitava nakertamaan niitäkin.

Toki leivoimme myös emännän ja isännän kanssa piparkakkuja. Hämmästyttävää yhdennäköisyyttä, eikö?
Minä en kuitenkaan emännän ja isännän siirappipipareihin koske, vaan emäntä paineli minulle ihan omat pupu-, orava- ja sydänpiparit ruisleivästä.

Kaikista jännittävintä oli kuitenkin viime viikonloppuna, kun isäntä kantoi olohuoneesemme erään hyvin huikean asian. Olin juuri silloin päivänokosilla ja ensin luulin, että näin edelleen unta, kun raotin hiukan silmiäni. Kantoiko isäntä todellakin kotiimme PUUTA?

 Kautta viiksikarvojeni! Mikä se tuo on? Onko se ihan oikea puu meidän olohuoneessamme?



Minun oli oitis mentävä tarkastelemaan puuta lähemmin.

Kyllä se ainakin maistuu ihan oikealle puulle. Kuusipuulle! Onpa herkullista nam.
Vähän emäntä ja isäntä ovat olleet äreitä, kun meikäkanin hampaat kuulemma harventavat alaoksia turhan hanakasti. Ja palanpainikkeeksi hörppään aina kuusenjalasta vettä. Hik.

Mutta niin kuusi sitten muutti olohuoneeseemme, jee. Aivan mahtava metsäsimulaatio meikäkanille! Emäntä ja isäntä tosin sanoivat, että kuusi on meillä vain joulun, koska se on joulukuusi. Ikinä ennen ei ole joulukuusta tuotu olohuoneeseemme, sillä vanhassa kodissamme joulukuusi oli aina parvekkeella.

Aika likaista puuhaa kuusen ihastelu kyllä on. Koko ajan saan olla pesemässä kaunista turkkiani.

No osaan minä ihan kiltistikin olla. Kuusen juurella on älyttömän mukava pötkötellä.
Ihanaa, herkullista ja leppoisaa joulua teille kaikille! T: Gustav Kani

2 kommenttia:

  1. Gustav on kyllä ihan ylisöpö :) Itsekkin omistan kanin mutta se on tosi arka, kääpiörotuinen. Oisko sulla mitään vinkkejä siihen, että tulisi vähän sosiaalisemmaksi? Yleensä juoksee pieneen mökkiinsä kun yritän tulla häkille silittämään. Kiitos jos vastaat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Kiitti kehuista, Gustav kieltämättä on hieno persoona niin ulkonäöltään kuin luonteeltaankin. :) Se oli jo meille muuttaessaan ihan rohkea, mutta on se tullut meidän luonamme entistä sosiaalisemmaksi, vaikka emme olekaan sitä mitenkään tietoisesti yrittäneet rohkaista.

      Mulla ei paljon ole kokemusta muista kaneista kuin Gustavista, mutta luulen, että nimenomaan vapaana oleminen on tehnyt Gustavista niin rohkean, mitä se on. Gustav saa olla hurjan paljon vapaana ja se on saanut alusta asti osallistua meidän kanssamme kaikkiin arkisiin askareisiin ja istua esim. kanssamme sohvalla ja katsella telkkaria. Niinpä Gustav varmaan ajattelee, että me ihmiset olemme osa hänen laumaansa ja että meihin voi luottaa. :)

      Kaikki alkaa siis siitä, että annat kanille mahdollisuuden olla mahdollisimman paljon pois häkistä ja tutkia ympäristöä. Ensin kaniin kannattaa suhtautua vähän välinpitämättömämmin eikä ehkä kannata heti mennä silittelemään, jos vaikuttaa siltä, ettei kania silittely kiinnosta. Kanin pitää antaa kaikessa rauhassa tulla silitettäväksi, kun siitä siltä tuntuu, ja hiljalleen kani kiintyy omistajaansa enemmän.

      Ei Gustavkaan aina tykkää, että sitä silitetään. Ja jos silittää liian lujaa, se karkaa sohvan alle ja potkii takakäpälillä mennessään. Liian lujaa silitettäessä se varmaan luulee, että yritämme ottaa sen kiinni, ja kanihan ei yleensä pidä kiinniottamisesta tai syliin nostamisesta tai minkäänlaisesta pakottamisesta, koska se on luonnostaan saaliseläin. :)

      T: Gustavin emäntä

      Poista