Olen muuttanut, en palaa pian

Kautta viiksikarvojeni, miten jännittävää meikäkanilla on ollut viime aikoina! Me nimittäin muutimme noin kuukausi sitten ihan uuteen kotikoloon.

Minun kannaltani muuttopäivä oli suurimmaksi osaksi luontaiselle arvolleni ja ylemmyydelleni soveltuvaa rauhallista odottelua. Katselin vain, kun muut hääräsivät ympärilläni, pakkasivat tavaroita, kävivät aika ajoin lepertelemässä minulle ja tiedustelemassa mielialaani ja palvelivat minua.

Sain odotella lähtöä vanhassa kodissamme, omassa häkissäni, ikioman kaninkoloni katolla.

Emäntä pakkasi kaikki henkilökohtaiset tavarani selkäreppuun.

 Minun lähtöhetkeni uuteen kotiin tuli vasta illalla älyttömän myöhään, kello yhdeksän aikaan.

Muutin uuteen kotiin pakettiauton etupenkillä, emännän sylissä.

Sen sijaan häkkini muutti uuteen kotiin peräkärryn kyydissä. Näin koko maailma näki, että nyt Gustav Kani muuttaa.

No sitten uudessa kodissa jouduin taas odottelemaan. Minut kiikutettiin häkkeineni päivineni johonkin vieraannäköiseen tilaan, johon kuitenkin tuotiin kaikki tutut tavarani. Siinä tilassa söin heinää niin kauan, että emäntä ja isäntä, nuo hidastelijat, saivat uuden kotimme muista huoneista raivattua suurimman kaaoksen pois tieltäni.

Kun minut viimein vapautettiin häkistä, hypin seinille. Ei kun?

Kun viimein pääsin uuteen kotiimme loikkimaan, tuli kiire. Halusin nähdä nyt heti oitis välittömästä kaiken!

Tässä kuvassa tutustumiskierrokseni on akuutisti kesken ja ehdin juuri hypätä pois kuvasta.

Tämä olkkarin matto on tuttu, jee!

Kun olin tutustunut jonkin aikaa uuteen kotiimme, aloin loikkia emännän ja isännän kintereille - minne tahansa he menivätkään. Olin hurjan innoissani, että myös emäntä ja isäntä olivat muuttaneet tähän uuteen kotiin. Aina ennen kun olen muuttanut, myös emäntäni ja isäntäni ovat samalla vaihtuneet.

Tämä isäntä on sama kuin ennen, ihan hyvä homma.

Yhtään en jännittänyt hyppiä uudessa kodissamme, vaan otin heti tilan haltuun. Tein heti lennokkaampia iloloikkia kuin ikinä ennen eli olin ja olen yhä aivan tohkeissa uudesta kodistamme jota en kertakaikkiaan väsy ihastelemaan. Erityisen paljon nautin kotimme pienistä sisustusratkaisuista, joiden avulla emäntä ja isäntä ovat ottaneet minut huomioon.

Emäntä ja isäntä olivat hyvin huomaavaisia, kun he sijoittivat kirjahyllyn siten, että pystyn loikkimaan hyllyn läpi. Olen kuulemma maailmankaikkeuden kaunein koriste-esine.

Jos haluan olla rauhassa, vetäydyn sohvan alle. Ihan kuin tunnelissa pötköttelisi!

On kiva, että pääsen kulkemaan myös sohvan ja seinän välistä.

Sohva on uusi, tämä ei ole enää se tomaatinpunainen. Mutta oikein hyvä tämäkin on. Ja olkkarin ikkunat ovat niin matalalla, että voin kytätä niistä pihalle silloin kun ulkona ei ole pimeää.

Kaikki henkilökohtaiset aarteeni pääsivät säilytykseen suureen aarrearkkuun.

Olen löytänyt uudesta kodistamme myös jääkaapin. Hauskaa että uusi jääkaappimme on ihan lattianrajaan asti ja kaikista alimmaisena, meikäkanin ulottuvilla, on vihanneslokero.

Tuulikaappi vasta jännittävä paikka onkin, siellä nimittäin asuu joku toinen kani. Aina hän on tuulikaapissa, kun menen häntä katsomaan, ja aina hän tuijottaa minua yhtä uteliaan oloisena.

Jo ensimmäisinä päivinä opin, että myös keittiön pöydän ääressä on järkevä päivystää, mikäli herkkuja tekee mieli. 

Aina ei kuitenkaan herkkuja heru, vaan ruokailun suhteen pitää olla omatoiminen. "Älä syö kaikkia kerralla", emäntä varoitteli, kun minut heinätynnyristä yllätti. Emäntä ei ihan tajua, miten kuluttavaa puuhaa uuteen kotiin tutustuminen on.

 Ai niin, ja tältä näyttää uusi huoneeni nykyään. Tauluni vaan eivät ole vielä ehtineet seinälle asti - harmi. Uusi huoneeni rakennettiin tilaan, jonka yläpuolelle rakennetaan joskus tulevaisuudessa yläkertaan johtavat portaat. Olen siis porrasaluskani! Ja kuten kuvasta ehkä näkyy, en ole enää ollenkaan häkkikani, vaan saan olla porrasalustilassani ihan vapaana.