Koivikko, taimikko, nurmikko, laatikko ja pissahysteerikko

Kautta viiksikarvojeni, miten olenkaan viime aikoina ollut kesätunnelmissa! Elämme itse asiassa vuoden parasta aikaa, sillä voikukanlehdet ovat vielä tuoreita ja niissä on kaikki vitamiinit tallella, eikä aktiivinen ruohonleikkuukausikaan ole vielä kaikkialla alkanut, joten voikukkaset rehottavat!

"Pöytä" on katettu!

Hyp hyp.

Nam nam nam nam hik nam nam örps.

Rehotuksesta päähäni pälkähtikin, että niin rehottavat myös tomaatintaimeni, jotka sain maaliskuun 15. päivänä syntymäpäivälahjaksi. Toinen taimi rehottaa vähän enemmän, toinen vähän vähemmän.

Päivän mitat: 66cm ja 135cm.

Kun olimme toukokuun alussa pari päivää vapunvietossa, toinen taimi oli sillä välin venynyt 20 senttimetriä ja toinen oli melkein kuolla kuukahtanut! Emme emännän kanssa voi vieläkään ymmärtää, mikä toiselle taimelle tuli! Lehdet olivat kuivuneet ja tippuneet pois, ja emäntä meinasi jo heittää taimen loikkivaan biojäteastiaan eli minulle, mutta jätti taimen kuitenkin vielä ikkunalaudalle. Nyt taimi osoittaakin mystisiä elpymisen merkkejä.

Iso tomaatti on saanut, meikäkanin tavoin, viettää aikaa jo parvekkeellakin, mutta lähinnä vain niinä päivinä, kun lämpöä on yli 10 astetta. Molemmissa tomaateissa on jo näkyvillä ensimmäiset kukat ja kun auringonkeltaiset kukkaset ovat täysin auenneet, kasveja pitää kuulemma käpälöidä ja muutenkin heilutella, jotta kasvit pölyttyvät ja taianomaisia tomaatteja alkaa kehittyä!

Meikäkani pörrää kukasta kukkaan!

Tomaatin ulkoiluttamisesta muistuikin mieleeni, että myös naapurustomme tyhmä raitakissa on päässyt ulkoilemaan viime aikoina valjaissa. Eräänä päivänä emäntä meinasi ajaa polkupyörällään raitakissan yli, kun raitakissa loikkasi heinikosta emännän pyörän eteen. Onneksi isäntä oli juuri korjannut emännän polkupyörän jarrut eikä raitakissa sentään alle jäänyt eikä raitakissasta tullut asfaltin pintaan uutta suojatiekuviota.

Heinikosta puhuttaessa muistinkin, että meikäkanilla on parvekkeella nykyään henkilökohtainen metsä, jonka nimi on Gustavin Koivikko. Meikäkanihan rakentaa emännän ja isännän kanssa taloa, ja uudelta reviiriltämme piti kaataa pihakoivu ja emäntä ja isäntä kiikuttivat koivunhalot nykyisen kotimme parvekkeelle.

Tässä seikkailen henkilökohtaisessa metsässäni.

Parvekkeesta puheen ollen: Menetin taannoin parvekkeella sijainneen kaivuutyömaani, eli parvekelaatikon, jonka multaan meikäläinen aina hakeutui kaivamaan mahtavia monttuja. Nyt emäntä nimittäin istutti parvekelaatikkoon keltaiset kesäkukat eikä laatikko ole sen takia enää käytettävissäni, mikä on hurjan kurjaa.

Emäntä yritti paikata menetystäni laittamalla multaa vanhaan pesuvatiin, mutta ei pesuvati ole läheskään niin mukava kaivuutyömaa kuin parvekelaatikko! Siis ei ollenkaan! Itse asiassa en edes pidä pesuvatia kaivuutyömaana, vaan vessalaatikkona. En siis harjoita pesuvadissa lainkaan kuoppienkaivuuta, vaan käyn siellä ainoastaan pissalla.

Pis pis.

Saatoittekin jo tietää, että olen pissaamisen suhteen aika tarkka: Normaalisti en suostu pissaamaan mihinkään muuhun kuivikkeeseen kuin Pirkka-merkkiseen puupohjaiseen kissanhiekkaan, vaikka pussin kyljessä onkin kyräilevän katin kuva. Joskus hyvin harvoin villiintyessäni saatan lirauttaa myös punaiselle sohvalle, mutta koskaan, ikinä milloinkaan en siniselle sohvalle! Kun olen pissannut punaiselle sohvalle, emäntä ja isäntä tietenkin haukkuvat, että olen huono, huonompi, huonoin Gustav Kani.

Emännästä ja isännästä muistinkin, että viime aikoina minulla on ollut tapana pissailla emännän ja isännän päälle välittömästi sen jälkeen, kun he ovat saapuneet saunasta. He kun ovat saunanraikkaina jotenkin epäkodikkaan puhtaita!

Tässä hoidan isännän turkkia ikään kuin lohdutukseksi.