maanantai 19. toukokuuta 2014

Joko muutetaan?

Kuten ehkä tiedätte, meikäkani rakentaa parhaillaan emännän ja isännän kanssa meille uutta kotikoloa. Nyt minun on pakko kertoa, mitä olen eilispäivänä kokenut!

Pääsin pistäytymään emännän ja isännän kanssa uudella reviirillämme, jota myös tontiksi kutsutaan. En ollut uskoa silmiäni, kun näin, miltä tonttimme näytti! Mutta eivät meinanneet uskoa silmiään emäntä ja isäntäkään!
Kautta viiksikarvojeni, mitä rusinanruskeat silmäni näkevätkään!
Alle viikko sitten tontillamme törrötti vielä sata kantoa ja maaperä oli mutainen ja metsikköinen
Viikko sitten näytti tältä.
Nyt kaivurikuski oli loihtinut tonttimme jonkinasteiseksi, öh, kivikasaksi.
Minne katosi metsä?
Emäntä ja isäntä selittivät, että kaikki kannot oli kaivettu ja viety pois. Miksen minä päässyt kantoja kuopsuttamaan, nyyh?

Uutta kotiamme varten oli kaivettu kuoppa ja se oli jo täytetty soralla. Miksen minä päässyt kaivamaan uutta kotikoloamme vaikka olen sentään kani, sniff?

Meidät oli myös liitetty vesi- ja viemäriverkostoon, mikä on kai hyvä hommeli, ja sähkömies oli käynyt pidentämässä sähkökaapeliamme. Miksei minua siihen tehtävään kelpuutettu, vaikka minun piti olla vastuussa kaikista taloutemme johtotehtävistä, pyh?

Muutenkin tämä kotikolonrakennusprojekti alkoi minua epäilyttää: olisin kaivannut asuinympäristööni jotain...vehreää! Emäntä ja isäntä olivat luvanneet minulle luonnonläheisen kodin ja valtavan pihamaan täynnä vallattomia voikukanlehtiä, mutta nyt alkoi tuntua, että minua on pahemman kerran puijattu!
Onneksi kaivurimies oli sentään jättänyt tonttimme yhteen kulmaan vähän valkovuokkoja - varmaan meikäkania varten!
 Kaiken kukkuraksi vielä huomasimme, että erääseen naapurustomme taloon oli jo muutettu.
Joudunko asumaan samoilla kulmilla tuon kanssa?!?! 
Lohdutukseksi emäntä ja isäntä nostivat minut kaivurin kyytiin. Kuulemma tosi harva kani tässä maailmassa on päässyt kaivurin telaketjujen päälle, ja toivottavasti kovin moni ei ole joutunut niiden alle!
Meikäkani otti kaivurin haltuun!
Kauan en kuitenkaan ehtinyt kaivurin kyljessä patsastella, kun kuulin risukosta rasahduksen. "Kattiko siellä, vai katala kettu", mietin, mutta pusikosta pomppasikin esiin varsin viehkeä otus. Se oli tuleva sydänkäpyseni, Lintumetsän Linda!
<3
Anteeksi emäntä ja isäntä, jos epäilin kotikoloprojektiamme. Tämä on varmasti tosi hauska paikka asua eikä musta kissa paksuine poskineenkaan haittaa, kun Lintumetsän Linda on niin kiva. On myös ihan ok, että Lintumetsän puut on kaadettu eikä Lintumetsässä enää ole metsää vaan pelkkää pusikkoa. Linnut sentään ovat vielä tallella, tai ainakin se käki, joka kukkui kovin kauniisti männynnokassa. Joko muutetaan?

1 kommentti:

  1. Ihana postaus jälleen ♥
    Vai pääsit sinä oikein kaivurin kyytiin! :)
    Ihania kuvia sinusta ♥

    VastaaPoista