Jipii, nyt kun talvi on taittunut, pajunkissat ovat puhjenneet ja Manu Mesikämmen heräilee talviunilta, myös meikäkanin oli aika kömpiä kotikolosta ulos. Enkä tarkoita ulolla nyt parveketta, vaan pääsin ihan oikeasti ulos! Pihalle! Raikkaaseen ulkoilmaan! Mummulan pihamaalle!
Yleensä olen aloittanut ulkoilukauden pääsiäisenä, mutta tänä vuonna pääsiäinen on melkein myöhimpään mahdolliseen aikaan eli huhtikuun puolivälin jälkeen. Niinpä en millään malttanut odottaa pääsiäistä, kun viheliäs lumikin oli jo sulanut!
Myös emäntä pani merkille, että meikäkanilla oli kova hinku ulos. Kun olimme vierailulla mummulassa, emäntä kaappasi minut kiinni ja alkoi pukea valjaita ylleni. Tiesin heti, että olin pääsemässä ulos, ja käyttäydyin valjaita puettaessa poikkeuksellisen mallikelpoisesti: en karannut emännän otteesta, en pullistanut masuani, en räpistellyt tai tömäytellyt mielenosoituksellisesti, en yrittänyt nakertaa valjaita poikki, en näyttänyt rumaa naamaa enkä edes yrittänyt purra emäntää. Ja kun valjaat olivat päälläni, loikin oitis portaat alas ja menin verannalle odottamaan, että ulko-ovi avautuisi. "Onkohan Gusse vähän viisastunut talven aikana", emäntä ja isäntä ihmettelivät.
Ja viimein, puolen vuoden tauon jälkeen, ulko-ovi aukesi meikäkanille ja pääsin ulos! Ihan ensimmäisenä aloin loikkia pihaa ympäri, sillä halusin löytää Roosa ja Roope Rusakon, jotka olivat edellispäivänä loikkineet pihamaalla ja joiden touhuja olin seurannut ikkunasta. Mutta Roosaa ja Roopea en löytänyt - harmi. Sen sijaan löysin isoemännän kukkapenkin, johon olikin jo mukavasti nousemassa keväisiä kukkasia. Päätin vähän edesauttaa kasvien kukoistusta möyhentämällä ja lannoittamalla maaperää.
Ken maata möyhentää, hän pian kukkia mutustaa! |
Kiire nähdä kaikki heti nyt! |
Onks mun naamassa...jotain? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti