Minun päiväni

Kello 9:18 Jipii, emäntä on hereillä! Eemäntää on heereilläää! Rakas ihana älykäs emäntä, päästä minut häkistä! Aukeaakohan häkin ovi nopeammin, jos rummutan ovea oikein lujaa etukäpälilläni? Rummuti rummuti rummuti! Jes, luukku on auki ja emännän käsi silittää otsaani ja hampaani naksuvat!

Kello 9:19 Loikin emännän perässä olkkariin katsomaan sisustusohjelmaa. Olen niin onnellinen, että murahtelen ja nuolen emännän jalkaa. Hyppään sohvalle emännän viekkuun ja jatkan hampaidennaksutusta emännän kainalossa.

Kello 9:55 Kautta viiksikarvojeni, myös isäntä on hereillä! Heippa, emäntä, isäntä on nyt lempi-ihmiseni ja menen toivottamaan hyvät huomenet hänelle!

Kello 9:59 Tai no on emäntäkin taas, näin neljän minuutin tauon jälkeen, ihan kiva. Vielä kivemmaksi hän muuttuu, kun hän avaa ruokakaappini oven ja kauhoo ruokakippooni puoli desilitraa Genesis-pellettiä. Emäntä lähtee kiikuttamaan kippoa häkkiini, minä juoksen kilpaa emännän rinnalla ja saavun häkille puoli käpälänmittaa ennen kuin emäntä ja ruokakipponi.

Kello 10:07 Hik. Masu täyttyi kahdeksassa minuutissa. Örps. Loikin katsomaan, mitä isäntä tekee keittiössä. Jaa, lukee lehteä. Jos hän tulisi lukemaan sitä lattialle, voisin samanaikaisesti syödä lehteä toisesta kulmasta.

Kello 11:01 Purrrr, taidanpa ottaa iltapäivänokoset omalla, banaaninkeltaisella matollani! Jos joku vielä tulisi silittämään päälakeani, nautinto olisi täydellinen!

Kello 11:28 Jaa, emäntäkin loikki huoneeseeni aamupäivälevolle. Tässä masun päällä saan takuulla kaipaamani otsasilityksen!

Kello 12:13 Mitä se emäntä pamauttelee vasaralla? Yrittääkö hän varoittaa minua jostain? Pamautan takakäpälälläni takaisin ja kimpoan sohvan taakse piiloon. Täällä nyrkin ja hellan eikun kisun ja ketun eikun sohvan ja seinän välissä menee muuten eri-jännä tunneli! 

Kello 13:12 Nyt kun päästiin tunneleidenmakuun, pujahdan heinätunneliini, juoksen tunnelin läpi ja taas tunneliin ja läpi ja tunneliin ja läpi ja tunneliin ja pää ja läpi ja tunneli on sekaisin ja kops.

Kello 13:20 Kipponi on tyhjä! Genesis-pelletit on loppu! Kamalaa! Mitä nyt tehdään? Isäntä? Emäntä? Missä he ovat? Olkkarissa! Miksen minä ole siellä?

Kello 13:38 Jos oikein intensiivisesti tuijotan olohuoneen ovea, aukeaakohan se?

Kello 13:39 Ei auennut, vaikka olin intensiivinen noin minuutin ajan. Loikin eteiseen, koska sieltä voin kytätä, mitä olkkarissa tapahtuu.

Kello 13:40 Olkkarissa tapahtuu aivan liian mielenkiintoisia asioita: siellä on TV päällä! Loikkaan kaniesteportin yli olkkariin ja sieltä parvekkeelle ja pujahdan lempituolini alle. Oho, pitikö miun alunperin olkkariin mennä?

Kello 13:44 Huh, jo tuli levättyä kokonaiset neljä minuuttia! Lempituolini alta pompsahdan takaisin olkkariin ja sieltä makuuhuoneeseen, jossa käyn imurinjohdon kimppuun.

Kello 13:45 Isäntä murisee ja tulee häätämään minut pois johtotehtävistä. Haukkuu vielä kurjaksi kaniksi, pyh.

Kello 13:50 Isäntä ei saa minua kiinni ja pompin taas parvekkeelle, josta löydän maukkaita oksia. Niitä saan kai nakertaa luvan kanssa.

Kello 13:59 JAAAA, isäntä siivoaa ruokakaappiani, nam! Siitä tulikin mieleeni, että ruokakipponi on ollut tyhjä jo 39 minuuttia ja masuni murisee!

Kello 15:32 Oho. Uppouduin niin syvälle ruokahaaveisiin, että nukahtin parvekkeelle lempituolini alle. Taidankin hypähtää keittiöön ja tsekata tarjonnan.

Kello 15:35 Mumskis, isäntä on eri-ihana! Hän oli ruokakaappia siivotessaan valmistanut minulle annoksen, jonka nimi oli Kootut teokset. Tai seokset. Siihen kuului muunmuassa kaapin kätköistä löytyneitä leivänmuruja ja kuivattuja, vihreitä asioita. <3


Kello 15:39 Kiitti, isäntä, kuppi tuli tyhjäksi, hyppään parvekkeelle lempituolini alle! 

Kello 17:38 Loikahdan parvekkeelta olkkariin, koska isäntä on alkanut syödä olkkarin sohvalla omppua. Sanhan pienen palasen, saanhan saanhan, jookos joo? Menen sohvan edustalle tarkkailuasemiin ja kuolanoro valahtaa suupielestäni olkkarin vaaleahkolle matolle. Saan haukata ompusta siemenkodan vierustaa ja isäntä kehuu minua maailman söpöimmäksi biojäteastiaksi. Kun suuni on tyhjä, alan pestä töpöäni ja muita likastuneita ruumiinosiani ja isäntä kehuu minua taipuisaksi ja hienoksi pojaksi.

Kello 18:07 Aha, nyt isäntä isäntä kyyristyy minua kohti. Antaako hän lisää herkkua, vai aikooko hän vain silittää minua? Voi kamala! Voi kissanviikset! Hän otti minut syliin! Mitä hän aikoo? Vastanuoltu turkkini likastuu! Mihin hän kiikuttaa minua? Hän vie minut keittiöön! Emäntä odottaa siellä meitä ja hänellä on kädessään ne pahat naksuttimet - KYNSISAKSET! EN TAHDO PEDIKYYRIIN!

Kello 18:18 Ohi on. Nyt minua ei enää luulla kisuksi, kun kynteni ovat siistit. Saan kaurapuikulaa. Se on lempiherkuista uusin lempparini. Kyllä kannatti olla kynsienleikkuussa kiltti. Olen niiiin puikulani ansainnut! Hyvä minä! <3

Kello 19:40 Kivaa, kun emäntä ja isäntäkin viettävät aikaa parvekkeella. Emäntä istuu lempituolini päällä, isänätä istuu omassa tuolissaan ja meikäkani pötköttää tuttuun tapaan lempituolin alla.

Kello 21:39 Big Brother - katsomme sen joka ilta yhdessä! Aina kun emäntä ja isäntä käyvät jääkaapilla, valtaan sohvan parhaan paikan itselleni. Sohvan keskellä on optimaalinen äänentoisto ja siitäkös suuret korvani tykkäävät! Sitten emäntä vielä tuo minullekin banaania ja suukottaa. Ah, elämää!

Kello 22:35 Isäntä on aina se, joka valmistaa meikäkanille iltapalan. Tänään siihen kuuluu omppua ja kurkkua ja salaattia ja se on tosi hyvää herkkua, ja sitten emäntä sammuttaa huoneeni valot ja huikkaa "kauniita unia muru", ja isäntä sanoo "hyvää yötä possu". Hyppään kaninkoloni päälle ja odotan, että alan nähdä unia voikukanlehdistä.

Uusi reviiri!

Arvatkaas mitä? Kun talvi on ohi ja kevät keinahtelee luoksemme ja ensimmäiset voikukanlehdet puskevat näkyviin, meikäkani, emäntä ja isäntä aletaan rakentamaan uutta kotia!

Emäntä on näyttänyt minulle jo paperia, johon kotimme on piirretty. Nykyään iltamme kuluvatkin leppoisasti, kun istumme emännän kanssa lattialla ja piirtelemme tärkeitä tavaroita kuten häkkejä, vessalaatikkoja, heinätunneleita, ruokakippoja ja kaninkoloja uuden kotimme pohjapiirustukseen. Tällä hetkellä näyttää tosin siltä, etten välttämättä tarvitse ollenkaan häkkiä uudessa kodissa, vaan meikäkanista tulee vapaaherra!

Eräänä päivänä emäntä ja isäntä kiikuttivat minut alueelle, johon uusi kotimme rakennetaan. Luonnollisesti he tarvitsevat myös minun hyväksyntäni ennen kuin kotia aletaan pystyttää. Isäntä tosin vähän loukkasi tunteitani, kun hän kanniskeli minua pitkin tonttia: hän jupisi, että toivottavasti kukaan ei näe meitä nyt - hullunahan meitä pidettäisiin, kun tarvomme täällä kanin kanssa.

Meikäkani oli uudesta reviiristä täysin lumoutunut! Siellä kasvoi koivua, mansikkaa, vadelmaa, mustikkaa ja vähän myös viinimarjaa, ja olen tehnyt jo alustavia suunnitelmia, mitä muuta kasvillisuutta pihaamme istutetaan.

Kasvillisuussuunnitelma.

On myös meikäkanin onni, että rakennusmääräyksissä meitä velvoitetaan istuttamaan pihaamme vähintään kymmenen puuta tai puskaa. Niistä niiiin tulee meikäkanin puskia! <3 <3 <3 Takapihalle tulee omenapuutarha, jonka katveessa vadelmapuskat kukoistavat, ja takapihan toisella laidalla on Gustavin Kasvimaa, josta palveluskuntani noutaa minulle suussasulavaa salaattia, tuoreita tomaatteja, pitkiä porkkananvarsia, tajunnanräjäyttävää tilliä ja sen sellaista pientä välipalaa.

Herkkua!

Loikkaamme kohta ensimmäiseen syyskuukauteen, syyskuuhun, joten nyt on viimeinen tilaisuus listata meikäkanin maittavimmat kesäherkut.

1. Porkkanannaatit ilman porkkanoita. Kahdeskymmenesensimmäinen päivä elokuuta kello kaksikymmentäkaksi viisikymmentäkolme emäntä tarjoili minulle tämännäköisen taideiltapalan (katso kuva!). Annoksen nimi oli maalaisomenia ja luomuruislastuja salaattipedillä. Iltapala pääsi aivan uusiin ulottuvuuksiin, koska koristeena annoksessa oli kesän ykkösherkku, porkkanan naatti! Toden totta, vaikka olenkin kani, porkkanasta en ihan kamalasti välitä, mutta varret ovat nannaa!

 2. Mustikanvarvut ilman mustikoita. Siinä missä syön porkkanasta ekana varren, mustikasta syön ensimmäisenä varvut. Mustikanvarpujen rakenne on sellainen, että varvut tarjoavat sapelihampailleni haastetta pitkäksi aikaa! Kun tämä kuva otettiin, mustikoita en syönyt, vaan tiputtelin ne suupielistäni lattialle. Epähuomiossa istuin mustikoiden päälle ja käpäläni ja  masuni likastuivat ja jouduin koko loppupäivän pesemään itseäni, eli itkuhan siinä tuli pitkästä ilosta.

3. Emännän työtoverin tomaatit. Vuosi sitten minulla oli tomaattikausi, mutta se pyyhälsi pois. Pitkään aikaan en koskenut tomaatteihin käpälällänikään, paitsi äärimmäisen tuskallisessa nälkätilassa. No tänä kesänä emäntä sitten tarjosi minulle työtoverinsa kasvattamia tomaatteja. Nappasin tomaatin emännän kädestä niin hanakasti, että taisin epähuomiossa puraista emäntää, hups. Mutta kautta viiksikarvojeni, miten hyvää tomaatti oli! Tämä kuva on kyllä vähän nolo, mutta täten huomautan, että meikäkanilla EI ole huulissa huulipunaa, vaan herkkutomaattia. Pian myös rinta- ja varpaanvälikarvoitukseni oli tomaatinpunainen.

4. Vesimeloni ilman siemeniä. Vesimelonia olen saanut muutaman kerran tänä kesänä, ja aina se on yhtä hyvää! Mukavan vetistä, mutta kuitenkin makeaa! Meikäkanihan on tykästynyt kovasti makeisiin juttuihin, kuten omenaan, banaaniin, viinirypäleisiin, rusinoihin ja emäntään. Mutta myös vesimeloniin. Ennen kuin tämä kuva otettiin, emäntä oli nyppinyt melonista siemenet pois. Kun hän viimein kilautti meloninpalan kuppiini, inostuin niin, että saatoin iloloikatessani iskeä emännän nilkkaan parit hampaanjäljet. Anteeksi emäntä, mutta olet vain niin yliveto. <3

5. Omenat (jotka menetin). Sitä vastoin maalla ollessani en oikein ymmärtänyt, miten lempiherkkujani, omenia, voi olla kasapäin maassa lojumassa. Tämä kuva on harmillinen todiste siitä, miten loikin autuaan tietämättömänä onneni ohi. Harmittaa niin vietävästi, etten ymmärtänyt iskeä hampaitani tuohonkaan herkkuun. :(

Gusse kesätyökani

Taas on kulunut melkein kuukauden päivät siitä, kun meikäkani on ehtinyt irtautua johtotehtävistään ja kirjoitellut kuulumisia! No tässäpä niitä tulee:

Tässä kuukauden aikana etenkin eräs tietty aamu oli huisin hauska. Sinä aamuna emäntä pakkasi vessalaatikkoni ja ruokakipponi ja aktivointipalloni mukaan ja sujautti kuivatun ruisleivän palasia ja rusinopita käsilaukkuunsa ja otti kuljetuskoppini esille ja sanoi minulle, että tänään mennään yhdessä töihin. Se oli niin hauska uutinen, että iloloikkasin oitis kuljetuskoppiini ja naksutin tyytyväisenä hampaitani. Jipii, töihin!

Tässä saavun töihin.

Töissä oli ihanaa! Emäntä oli tosin järjestänyt niin, ettei minulla ollut mahdollisuutta päästä johtotehtäviin, mutta kyllä minulle emännän assistenttina oleminenkin ihan kelpasi. Päivän aikana sain olla silitettävänä ja ihmetekltävänä ja kehuttavana ja sitten tutkin emännän työhuoneen kauttaaltaan, pyörittelin aktivointipalloani ja lopulta pötkähdin emännän työpöydän alle ihan emännän jalkojen juureen nuolemaan emännän ihania jalkoja.

Emännän työhuoneen lasiovesta oli hyvä seurata käytävällä tapahtuvaa liikehdintää. Aika hiljaista oli - mitä nyt lasioven toiselle puolelle ilmestyi jossain vaiheessa eräänkin koiran naama, mistä meikäkani aavistuksen verran säikähti, mutta niin säikähti koirakin! Me molemmat loikimme pois lasioven luota niin nopeasti, että käpälät lipsuivat!

Tuo kasvi sai muuten kuolan valumaan söpösti suupielistäni. Tuohon runkoon kun olisin saanut hampaani iskeä!

Kasvi, nam!

En ymmärrä, miksei minua voida päästää joka päivä töihin! Vaikka tätä nykyä emäntäkin on siirtynyt työskentelemään kotoa käsin - varmaan sen takia, etten minä joutuisi olemaan yksin kotona. Emännälle kuulemma jopa maksetaan töissä olemisesta, mutta minulle ei tarvitsisi edes maksaa. Riittää, että saisin päivän aikana ihanan aterian. Eri asia olisi, jos etenisin johtotehtäviin: niistä veloittaisin todennäköisesti vaarallisen työn lisän, vaikka johtotehtävät hauskoja ovatkin!

Myös tällaisia videoita katselimme emännän kanssa töissä! Vaikka meikäkani onkin yliveto, taitaa vähän olla treenattavaa SM-kisoihin.

Kovan onnen Gustav

:(

Viimeiset seitsemän päivää ovat olleet meikäkanille viiksikarvoja vapisuttavaa aikaa. Osittain se on kyllä emännän vika - hän on niin tohelo! Eräänäkin päivänä olimme viettämässä seesteistä, joka-aamuista telkkarinkatseluhetkeämme olohuoneessa. Emäntä istui sohvalla, nakersi aamupalaleipäänsä ja katsoi samalla aamu-Muumeja. Minä olin asettunut olkkarin pöydän alle pötköttämään. Kaikki oli hyvin, kunnes emäntä kaatoi puolen litran vetoisen kahvimukinsa olohuoneen pöydälle.

Kahvi valui pöydälle ja meikäkani pötkötti autuaan tietämättömänä pöydän alla. Pöydältä kahvi alkoi valua, ei lattialle, vaan minun päälleni! Vieläkään en ymmärtänyt, mikä katastrofi oli tapahtumassa.

Hiljalleen turkkiini alkoi ilmestyä ylimääräisiä, ruskeita läikkiä. Meikäkani ei vielä siinäkään vaiheessa huomannut mitään eroa entiseen - onhan turkissani luonnostaankin kahvinruskeita läikkiä.

Emäntä oli kuitenkin sitä mieltä, että näytän paremmalta ruskea-valkoisena kuin kokoruskeana. Niinpä hän haki keittiöstä tiskirätin ja alkoi hinkata turkkiani puhtaaksi. Naksutin tyytyväisenä hampaitani, kun emäntä pyyhki, kuivasi, nyppi ja pörrötti turkkiani. Ah, silitystä, kyllä kiitos!

Toisen järkytyksen koin, kun emäntä ja isäntä laittoivat kaikki kotimme matot rullalle, sulkivat minut häkkiin ja loikkivat mattojen kanssa pitkäksi aikaa jonnekin. Myöhemmin selvisi, että he olivat käyneet pesemässä matot! Paluuta entiseen ei ollut, sillä kaikki mattojen tutut hajut olivat poissa! Matoissa ei myöskään ollut enää yhtään ruskeaa tai valkoista karvaa, ei tomaatinjälkiä eikä läiskiä kohdissa, joissa olin syönyt banaania. Sitä vastoin matot tuoksahtivat jollekin ihme männylle, yh! Koska en onnistunut etukäpälilläni rullaamaan niitä kurjia, puhtaita mattoja pois lattiasta enkä myöskään onnistunut syömään mattoja pois, minun oli vain kieriskeltävä mattojen päällä ja tartutettava oma hajuni takaisin mattoihin.

Sen jälkeen kun turkkini oli tärvelty kahvilla ja kodin viihtyvyys oli pilattu puhtailla matoilla, tapahtui vielä se kolmas välikohtaus, jossa meikäkani pääsi likipitäen hengestään: olin ulkona kävelyllä emännän kanssa, ja vastaan loikki seurue, johon kuului kaksi ihmistä jotka olivat jopa pöllömpiä kuin emäntä, raidallinen ronski kissa ja otus, jota en tunnistanut, mutta myöhemmin kuulin sen olevan mäyräköira.

Kun kohtasimme, kissa sähisi minulle ja mäyräköira haukkui. Loikkasin oitis lähimpään pusikkoon piiloon, ja tällä kertaa en työntänyt puskaan ainoastaan päätäni, vaan kaivauduin keskelle puskaa kököttämään niin, ettei minusta näkynyt korvanpäätäkään.

Emäntä yritti sanoa raitakissankävelyttäjälle ja mäyräkoirantaluttajalle, että heidän olisi parasta häipyä niin kauas kuin mahdollista ja niin pian kuin suinkin, mutta mitä he tekivät: toivat sen räksyttävän mäyräkoiran MINUN puskani juurelle, aivan liki! Koira läähätti, sen yli-iso kieli roikkui ulkona suusta ja henki haisi, yh, ja koira työnsi kuononsa aivan kiinni minuun. Kuvottavaa. Me kanit sentään olemme sivistyneitä otuksia, sillä avaamme suumme vain kun a) syömme, b) juomme, c) peseydymme, d) nuolemme emäntämme varpaita tai d) haukottelemme.

Kun mäyräkoiranulkoiluttaja ja raitakissankävelyttäjä lopulta ymmärsivät poistua luotani, emäntä otti minut syliinsä ja lähti loikkimaan kotia kohti. Yleensä en tykkää sylissä matkustamisesta, vaan tahdon loikkia itse, mutta nyt pysyttelin koko kotimatkan emännän kainalossa. Kotona sekä emäntä että isäntä silittelivät otsaani, puhuivat minulle rauhoittavasti ja lupasivat ja vannoivat kautta kiven ja kannon ja omenanpalan puolustaa minua aina, kun kohtaan mäyräkoiria tai raitakissoja.

Koska olin kokenut niin kovia, emäntä ja isäntä antoivat minun pötkötellä koko loppupäivän olkkarin verhojen takana isännän takakaiuttimen alla. Tasaisin väliajoin he toivat minulle välipalaksi mansikoita, jotka ovat nykyään herkullisimmista herkuista kaikista herkuimpia, ja nukkumaanmennessä olinkin jo unohtanut sekä mäyräkoiran että raitakissan.