Minulle otettiin kylään jopa oma vessalaatikko mukaan. Harmi vaan, että olimme kylässä sen verran vähän aikaa, ettei minulle sattunut tulemaan pissahätä. Muutenkin minua pyydettiin olemaan kylässä aivan kuin kotonani, ja toki olin! Hyppäsin oitis sohvalle silitettäväksi. Kovin kauan en kuitenkaan malttanut ottaa silityksiä vastaan, sillä minulla oli kiire päästä tutkimaan, voiko sohvan alla tehdä johtotehtäviä. Kyläilyyni oli selvästi varauduttu, sillä kännykän laturi oli otettu minun takiani irti seinästä - harmi. Loikahtelin myös sohvapöydän alla kuin kotona konsanaan, iskin hampaani sohvapöydän jalkaan ja asetuin ruokakomeron eteen odottamaan, että kaapin ovi avautuisi aa) ajatuksen voimalla tai bee) söpöyteni ansiosta ja että eteeni ilmestyisi ruokaa.
Emäntä ja isäntä joivat kylässä kahvia ja söivät kakkua ja popsivat keksiä ja mutustelivat munkkia. Meikäkanille isännän pappa antoi näkkileivän. Tajuatteko - kokonaisen näkkärin!!! Ikinä koskaan milloinkaan en ollut ollut ollut kylässä, ja ikimaailmassa ikinä milloinkaan koskaan aiemmin 2,5 vuoden pituisessa elämässäni minulle ei ollut annettu kokonaista näkkäriä! Niinpä tästä lähtiän kun isäntä ja emäntä aikovat lähteä kylään, olen ensimmäinen, joka odottaa ulko-ovella kyläänlähtöä! Söin koko näkkärin. Kerralla. Nuoleskelin vielä murutkin lattialta. Emäntä on opettanut, että kuppi pitää syödä tyhjäksi.
Sain kylässä myös omenaa. Se tarjoiltiin eteisessä, mutta kiikutin sen suussani olohuoneen lattialle, jotta pystyisin samalla kuulostelemaan suurilla korvillani, mistä muut keskustelevat. Söin myös omenan kokonaan, tietty. Emäntä on opettanut, että kaikkea mitä tarjotaan, pitää ennakkoluulottomasti maistaa. Hik. Örps.
 |
| Tässä olen ihanassa kylässä ja seuraan mielenkiintoista keskustelua. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti