Moi, sisko!

Voi kauhistus! Tämä on totisesti ollut käänteentekevä viikko meikäkanin elämässä. Tällä viikolla nimittäin sain tietää, etten ehkä sittenkään ole kiistatta upein kani, jota maa päällään kantaa.

Kaikki alkoi näin: Olimme emännän kanssa Internetissä ja etsimme kuvahaulla ruskeita kaneja.

"Jaa tuossa on sinunkin kuvasi", emäntä sanoi, ja klikkasi erään kanikuvan auki.

No se ei ollut minun kuvani. Päädyimme Kuopion löytöeläinsuojan sivuille ja uskokaa tai älkää, siellä oli pari vuotta vanha kuva aivan minun näköisestäni kanista.

Siinä hän on! Tämä on siis kuvakaappaus löytöeläinsuojan sivuilta, siksi kuvan laatu on vähän huono, vaikka kuvan päähenkilö onkin mitä viehättävin.

Hänelläkin on päälaellaan valkoinen "salamakuvio" - melko samanlainen kuin minulla. Ja silmien yläpuolella on samat, valkoiset pilkut kuin minulla. Ja selässä, lähellä niskaa, on täsmälleen samanlainen valkoinen läiskä kuin minulla. Ja vasemmassa kyljessä, lähellä etukäpälän tyveä, on samanlaiset ruskeat täplät kuin meikäkanilla.

Ei olisi erikoista, jos maailmasta löytyisi kaksi samannäköistä rotukania, mutta on tosi outoa, että me molemmat olemme sekarotuisia ja ihan samannäköisiä. 

Olenkin varma, että tuo viehättävä karkuri on minun siskoni. Sehän ei ole yhtään mahdotonta, eihän? Kuka tietää, vaikka tässä maailmassa iloloikkaisi paljonkin minun säkenöiviä sisaruksiani. Luonnekin täsmää: "Täysin kesy ja utelias yksilö".

Onneksi siskolikka on ilmoituksen perusteella löytänyt itsellensä uuden kodin - toivottavasti se on yhtä ihana kuin minun kotini. :)

Jännittävää joulua!

Hyvänen aika, miten jännittävää aikaa tämä joulu on, aivan viiksikarvani värisevät jännityksestä ja innostuksesta!

Ensinnäkin tähän meidän uuteen kotikoloomme on ilmestynyt kaikenlaisia kiinnostavia joulukoristeita.

Tyhjä jouluvalopaketti! Minne menivät valot? Pääsenkö johtotehtäviin?

Ja arvatkaas mitä: minun henkilökohtaiseen huoneeseeni, ikioman heinätunnelini päälle, on ilmestynyt tonttu!

Siinä se istuu kuin herkkutatti eikä pois lähde.

Emäntä sanoi, että tonttu tahtoo näin ennen joulua tarkkailla, miten kiltti olen. Ja tonttu kuulemma laskee jokaisen papanan, joka ei osu vessalaatikkoon, ja niistä jokaisesta tonttu vähentää yhden lahjan. Kurjaa.

Muutenkin emäntä sanoi, että tähän vuodenaikaan tontut kurkkii. Eräänäkin aamuna, kun minä ja emäntä ja isäntä heräsimme ja katsoimme keittiön ikkunasta pihalle, huomasimme hangessa jalanjäljet.

Aika pian tajusimme, että eiväthän ne mitkään tontun jalanjäljet olleetkaan, vaan ne olivat ihan aidot käpälänjäljet!

Se käpäläsankari oli loikkinut kotiamme vastapäätä olevasta metsiköstä meidän pihaamme. Sitten sukulaiseni oli pomppinut aivan keittiömme ikkunan alta ja jatkanut matkaansa parvekkeemme alle, jossa jänö oli tehnyt lukuisia kaarroksia ja kunniakierroksia. Lopulta hän oli poistunut metsään ilmeisen pettyneenä, kun ei löytänytkän minua pihamaaltamme kun satuin juuri silloin olemaan omassa huoneessani nukkumassa.

Ai niin, ja tontuista ja lahjoista tuli mieleen: Meikäkani on viime päivinä saanut paketoida emännän ja isännän kanssa lahjoja. Lahjojen paketointi ei kuitenkaan ole mitään kokopäiväistä hommaa, vaan olen titteliltäni tarvittaessa töihin kutsuttava työntekijä ja ylin mutta matalin aputonttu.

Paketointihommassa olen erikoistunut narujen lyhentämiseen. Ja jos lahjapapereihin pitää tehdä kurkistusaukkoja, olen taitava nakertamaan niitäkin.

Toki leivoimme myös emännän ja isännän kanssa piparkakkuja. Hämmästyttävää yhdennäköisyyttä, eikö?

Minä en kuitenkaan emännän ja isännän siirappipipareihin koske, vaan emäntä paineli minulle ihan omat pupu-, orava- ja sydänpiparit ruisleivästä.

Kaikista jännittävintä oli kuitenkin viime viikonloppuna, kun isäntä kantoi olohuoneesemme erään hyvin huikean asian. Olin juuri silloin päivänokosilla ja ensin luulin, että näin edelleen unta, kun raotin hiukan silmiäni. Kantoiko isäntä todellakin kotiimme PUUTA?

 Kautta viiksikarvojeni! Mikä se tuo on? Onko se ihan oikea puu meidän olohuoneessamme?

Minun oli oitis mentävä tarkastelemaan puuta lähemmin.

Kyllä se ainakin maistuu ihan oikealle puulle. Kuusipuulle! Onpa herkullista nam.

Vähän emäntä ja isäntä ovat olleet äreitä, kun meikäkanin hampaat kuulemma harventavat alaoksia turhan hanakasti. Ja palanpainikkeeksi hörppään aina kuusenjalasta vettä. Hik.

Mutta niin kuusi sitten muutti olohuoneeseemme, jee. Aivan mahtava metsäsimulaatio meikäkanille! Emäntä ja isäntä tosin sanoivat, että kuusi on meillä vain joulun, koska se on joulukuusi. Ikinä ennen ei ole joulukuusta tuotu olohuoneeseemme, sillä vanhassa kodissamme joulukuusi oli aina parvekkeella.

Aika likaista puuhaa kuusen ihastelu kyllä on. Koko ajan saan olla pesemässä kaunista turkkiani.

No osaan minä ihan kiltistikin olla. Kuusen juurella on älyttömän mukava pötkötellä.

Ihanaa, herkullista ja leppoisaa joulua teille kaikille! T: Gustav Kani