Ja hyvä niin. Joulu meni pöydällä.
Sitten tulimme kahden viikon mummuloinnin jälkeen kotiin. Ko-tiin! En uskonut enää näkeväni kotia. Luulin, että minut on tuomittu elämään loppuikäni kissankäryisessä mummulassa, jossa minut syötetään palleroksi, joka ei jaksa hypätä edes 70-senttisen esteen yli ja jonka vitivalkoinen masu likastuu, kun se viistää maata kun maha on niin pallo ja käpälät liian lyhyet.
Sitten tulimme kotiin. Ko-tiin. (Sanoinko minä sen jo?)
Heti kun minut laskettiin pois siitä hurjan kurjasta kuljetuskopista, vipelsin kodin ympäri ja tarkistin, että koti on entisellään: tuossa on minun häkkini. Kukaan ei myöskään ole kähveltänyt porkkananoranssista ruokakuppiani, Kaninkoloni on oma ihana itsensä, sohvan taakse pystyy edelleenkin pujahtamaan piiloon, telkkari on tallessa jes, sohvapöydän alla voi ottaa päikkärit, jaahas, jääkaappiakaan ei ole varastettu, mahtavaa, keittiön matolla on hauska iloloikata. Ja iloloikata ja iloloikata.
Emäntä ja isäntäkin ovat entisellään. En uskonut koskaan sanovani tätä, mutta...se on ihanaa! Silittäkää otsaani. Oih, tuntuu niin mukavalta. Vielä vähän. Juu. Tästä se uusi vuosi alkaa. Älkää vielä lopettako. Kiltti, silitä vielä vähän. Purrrrr.
Nämä kaksi kotonaoloviikkoani olen vain nauttinut siitä, että kaikki on ennallaan. Ja kautta viiksikarvojeni, kaikki kunnon otuksethan aloittavat tammikuussa kuntoiluprojektin - niin myös meikäkani ja emäntä. Treeniohjelmamme: hyppään sängyssä makaavan emännän oikealle puolelle. Hyppäään emännän mahan päälle. Hyppään emännän vasemmalle puolelle. Hyppään mahan päälle. Iiks. Hyppään oikealle puolelle. Hyppään mahan päälle. Örps. Hyppään vasemmalle puolelle. Hyppään mahan päälle. Hik. Hyppään oikealle puolelle. Hyppään mahan päälle. Auts. Hyppään vasemmalle puolelle. Tipun sängystä, hups. Emäntä valittaa, että olen hyppinyt hänen mahansa lättymäisen littanaksi. Hah - se oli tarkoituskin!
Näiden kahden viikon aikana olen aloittanut myös älyllisen työskentelyn - haluanhan, että vuoden 2013 aikana kehityn entistä terävähampaisem..ei vaan terävä-älyisemmäksi. Sain joululahjaksi älypelin, joka on kelpo kapistus. Pelissä pitää etsiä kuppien alta ruokaa, ja siinä on kolme vaikeustasoa: 1) Kanan aivo -taso, 2) Katti keskiverto -taso ja 3) Kyvykäs kaniinieläin -taso.
Löydän ruuat kuppien alta jopa pelin vaikeimmalla tasolla, tietty. Isäntä vaan on voinut melko kehnosti viime aikoina: hän on meinannut kuolla nauruun, kun hän on pelannut älypeliä kanssani. Minulla kun on vähän omintakeinen tyyli etsiä nameja: useimmiten en tyydy nostelemaan kuppeja söpösti talttahampaillani, vaan jyrään kupit kumoon koko kahden kilogramman elopainollani tai kuovin peliä etukäpälilläni niin, että kaikki kupit lennähtävät ilmaan ja vierivät kierivät pitkin maailmaa.
Toinen uusi aarteeni, jonka sain joululahjaksi, on heinätunneli. Toivoin itse asiassa tunnelia, joka on tehty heinästä, mutta Joulupukki on ilmeisesti jo niin ikivanha ja hatara-aivoinen, että hän oli käsittänyt asian vähän väärin ja sain liki metrin pituisen tunnelin, jonka voi täyttää heinällä. No mutta tämä on paljon kivempi. Kukkuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti