Kävin ulkona

Arvatkaas mitä, minä kävin tänään ulkona!

Kyllä vain: minä, Gustav Kani, pääsin tänään neljän kuukauden tauon jälkeen ensimmäistä kertaa ulos jaloittelemaan.

Tämä ei kuitenkaan ollut mikään virallinen ulkoilukauden avaus, sillä kävin vain terassilla katsastamassa, missä vaiheessa kevääntulo on.

Täältä sitä tullaan.

Mutta hetkinen - onko siellä ulkona jotenkin kylmä ilmanala?

Onkohan tästä ovimatolta edes viisasta poistua?

Okei. Nyt etukäpäläni ovat lumen päällä ja takakäpäläni ovat matolla. Ei tämä mukavaa ole, mutta ihan siedettävää.

Voi kamala. Nyt on koko Gustav lumen päällä. Tunnen, miten käpäläni alkavat kastua ja kylmettyä. Ei kiva.

Ja kun tuuppaan tätä lunta nenälläni, nenänikin muuttuu kylmäksi, hui.

Aika haastava täällä on loikkiakin, kun käpälät lipsuvat. Ja hyi olkoon, nyt kun käpälät meinasivat lähteä alta ja meinasin levitä, valkeat masukarvanikin kastuivat ja olo on jokseenkin ikävä. Taidan tästä pomppia takaisin sisälle ja puhdistan likaantuneen turkkini ja palaan ulos vasta sitten, kun tämä lumi on poissa ja ruoho vihertää.

Missä viivyt, maaliskuu?

Kevät voisi minun puolestani jo tulla. Talviturkkini ei kyllä osoita vielä mitään tippumisen merkkejä, vaikka yleensä olen alkanut vaihtaa kesäkarvaan tässä helmikuun aikana. Rinnassani minulla sen sijaan on kevääntuntua.

Eräänäkin aamuna, kun emäntä tuli minua herättämään, innostuin emännän olemassaolosta niin, että loikin 48 kertaa hänen jalkojensa ympäri. Lopuksi heittäydyin vielä makaamaan kyljelleni emännän jalkojen päälle, ettei emäntä vaan pääsisi kovin kauaksi minusta. Se oli minulta melko keväinen tunteenpurkaus.

Maaliskuuta odotan kovasti sen vuoksi, että isäntä ja emäntä kai paljastavat minulle merkkipäivänäni, mitä mukavaa he ovat suunnitelleet minulle ensi kesäksi. Mitähän se voisi olla? Uusi omenapuu pihaamme ehkä? Tai kokonainen rivi tilliä kasvimaalle? Harmi vaan, että tänä vuonna on karkausvuosi eli joudun odottamaan maaliskuuta vielä yhden päivän pidempään. Siinä mielessä karkausvuosi on kyllä oikein hyvä asia, että silloin tytötkin saavat kosia eli taidan olla karkauspäivänä melko kiireinen. Itse asiassa minun kannattaa varmaan pian alkaa pesemään ja rapsuttamaan turkkiani, jotta se on karkauspäivänä mitä upeimmassa kunnossa.

Odotan kovasti myös sitä, että ulkoilukauteni voi taas alkaa. Yleensähän se alkaa maaliskuussa, minun merkkipäiväni tienoilla, jolloin käpäläni eivät enää kastu lumessa ja kevätaurinko lämmittää leppoisasti. Kävin muuten syksyllä viimeisen kerran ulkona 17.10., joten melko tarkkaan neljä kuukautta tässä on tullut sisätiloissa palloiltua.

Syksyn viimeisellä ulkoilukerralla järkytyin, kun loikin kasvimaalle. Kasvimaalla ei enää kasvanut mitään! Kaikki oli syöty tai lakastunut.  Nyyh.

No nyt odotan ulkoilukauden avausta jopa niin paljon, että kun emäntä eräänä päivänä otti valjaani ja talutushihnani esille, iloloikkasin oitis kodinhoitohuoneen ovelle, josta minä aina astelen ulos.

Mutta voi kauhistus: emäntä ei vienytkään minua ulos, vaan hän raahasi minut valjaat päällä olohuoneeseen. Siis ihan väärä suunta. Emäntä sanoi, että nyt alkaisivat estehyppyharjoitukset. Voi miten pettynyt olin!

Minua ei todellakaan mikään sisäliikunta kiinnostanut, sillä halusin päästä ulos kiertämään pihaa ja pomppimaan perunanvarsien yli ja möyhentämään multaa. Vedin jarrut päälle ja kieltäydyin ehdottomasti harrastamasta sisäliikuntaa.

Pompi keskenäsi, emäntä. Minä tahdon ULOS.