Sisustan, somistan, kalustan, nakerran!

Yksi lempipuuhistani on katsoa emännän kanssa telkkarin sisustus- ja viherpiiperrysohjelmia. No nyt talvella käytännön piipertäminen on aika vähäistä - mitä nyt kierrän emännän kanssa kerran viikossa kastelemassa kaikki kotimme 15 viherkasvia. Tai siis emäntä kastelee, minä toimin työnjohtajana ja teen ehkä hampaillani pientä harvennustyötä.

Sen sijaan sisustaminen on talvellakin in, ja olen oikeasti aika haka tekemään pientä pintaremonttia. Tuossa menneellä viikollakin päätin vähän tuunata keittiön betoniseinää: porasin siihen sapelihampaillani koristeellisia koloja. Emäntä järkyttyi ja kiljui, että ellen heti lopeta projektiani, meille tulee hammaslääkärireissu, höh.

Kerran mieleni kaipasi piristystä, joten päätin sisustaa häkkini uusiksi sillä välin kun emäntä oli kaupungilla. En kuitenkaan ollut kovin tyytyväinen lopputulokseen, jossa vessalaatikko oli heinien ja ruokakupin päällä. Alkoi hiukan vatsaa kurnia.

Tällä viikolla emäntä sitä vastoin asensi häkkiini häkellyttävän härvelin, heinätelineen. Se se vasta onkin mielenkiintoinen vekotin! Viime päivinä en ole ehtinyt tehdä juuri mitään muuta kuin syödä heinää, koska telineestä tarjoiltu heinä maistuu paljon herkullisemmalta kuin sama tavara lattialta tarjoiltuna.

Yksi häkkini parhaista sisustuselementeistä on kuitenkin Kaninkolo. Emäntä ja isäntä ovat sen minun mittojeni mukaan ihan itse suunnitelleet ja rakentaneet. Piiloudun Kaninkoloon, kun kuulen pölynimurin äänen. Toisaalta Kaninkolo toimii myös tähystystornina: öisin hengaan Kaninkolon katolla, ja kun emäntä ja isäntä eivät ole kotona, vartioin kotia katolta käsin ja häädän rosvot tiehensä.

Viimein myös kekkasin, etteivät tähystystorni ja heinäteline suinkaan ole toisensa poissulkevia huvituksia, vaan niistä pystyy nauttimaan myös samanaikaisesti.

Kylässä

Viime viikonloppuna olin kylässä isännän papalla. En ollut ikinä ennen varsinaisesti kyläillyt kenenkään luona - aina minut on kyläreissujen ajaksi jätetty vahtimaan kotia, höh. Vaikka toki arvostan kotivahdin pestinkin hyvin korkealle. Ja emäntä arvostaa myös: hän aina kehuu, että ikinä ei ole päässyt kotiimme varkaat iskemään, kun Gustav Kani on ollut kotia puolustamassa. Nyt kuitenkin pääsin kylään, jossa oli huisin hauskaa.

Minulle otettiin kylään jopa oma vessalaatikko mukaan. Harmi vaan, että olimme kylässä sen verran vähän aikaa, ettei minulle sattunut tulemaan pissahätä. Muutenkin minua pyydettiin olemaan kylässä aivan kuin kotonani, ja toki olin! Hyppäsin oitis sohvalle silitettäväksi. Kovin kauan en kuitenkaan malttanut ottaa silityksiä vastaan, sillä minulla oli kiire päästä tutkimaan, voiko sohvan alla tehdä johtotehtäviä. Kyläilyyni oli selvästi varauduttu, sillä kännykän laturi oli otettu minun takiani irti seinästä - harmi. Loikahtelin myös sohvapöydän alla kuin kotona konsanaan, iskin hampaani sohvapöydän jalkaan ja asetuin ruokakomeron eteen odottamaan, että kaapin ovi avautuisi aa) ajatuksen voimalla tai bee) söpöyteni ansiosta ja että eteeni ilmestyisi ruokaa.

Emäntä ja isäntä joivat kylässä kahvia ja söivät kakkua ja popsivat keksiä ja mutustelivat munkkia. Meikäkanille isännän pappa antoi näkkileivän. Tajuatteko - kokonaisen näkkärin!!! Ikinä koskaan milloinkaan en ollut ollut ollut kylässä, ja ikimaailmassa ikinä milloinkaan koskaan aiemmin 2,5 vuoden pituisessa elämässäni minulle ei ollut annettu kokonaista näkkäriä! Niinpä tästä lähtiän kun isäntä ja emäntä aikovat lähteä kylään, olen ensimmäinen, joka odottaa ulko-ovella kyläänlähtöä! Söin koko näkkärin. Kerralla. Nuoleskelin vielä murutkin lattialta. Emäntä on opettanut, että kuppi pitää syödä tyhjäksi.

Sain kylässä myös omenaa. Se tarjoiltiin eteisessä, mutta kiikutin sen suussani olohuoneen lattialle, jotta pystyisin samalla kuulostelemaan suurilla korvillani, mistä muut keskustelevat. Söin myös omenan kokonaan, tietty. Emäntä on opettanut, että kaikkea mitä tarjotaan, pitää ennakkoluulottomasti maistaa. Hik. Örps.

Tässä olen ihanassa kylässä ja seuraan mielenkiintoista keskustelua.