Kissa on nostettava pöydälle

Emäntä on kertakaikkisen ihana varsinkin niinä ohikiitävinä hetkinä, kun hän saa yllättäviä päähänpistoja. Enkä nyt tarkoita päähänpistoilla niitä kurjia keksintöjä, että "leikataanpa Gustav Kanin kynnet", vaan niitä älynväläyksiä, että "syödäänpä banaania kilpaa" tai "rakennetaan kotiimme kaivamissimulaattori".

Eräänä viikonloppuna emäntä keksi, että hän haluaa sisustaa huonettani. "Kaikista suurmiehistä teetetään seinälle aina suuret muotokuvat - miksei siis Gustav Kanistakin", emäntä totesi, ja alkoi miettiä, mikä on kaikkien aikojen paras kuva, joka meikäkanista on otettu.

Olen kuitenkin sen verran kuvauksellinen kaniherra, että yhden parhaan kuvan valitseminen olisi ollut mahdotonta. Niinpä emäntä päätti teettää huoneeni seinälle seitsemän kuvan laajuisen kuvakokoelman. Jo muutaman päivän päästä postinjakaja kiikutti ne kotiimme, ja otimme posteljoonin iloloikaten vastaan.

Kuvat olivat täydellisiä, aivan kuten meikäkanikin. Oli pakko loikata häkin katolle, jotta pystyin tarkastelemaan noita uusia sisustuselementtejä lähemmin.

 

 Emäntä ei syystä tai toisesta tykännyt, että pompin häkin katolle. Vielä vähemmän hän on riemuissaan siitä, että käyn nykyään lähes päivittäin häkin katolta käsin tarkastelemassa muotokuviani. Häkin katolta jatkan matkaa työpöydälle ja sitä kautta keplottelen itseni johtotehtäviin. Pöydällä onkin johtotehtäviä yllin kyllin: ensin tarjolla on isännän läppärin johto. Sitten vuorossa on lisänäytön johto ja työvalon johto. Ulkoisen kiintolevyn johto taitaa jo mennä ylitöiksi.

Tänäänkin emäntä kävi nostamassa meikäkanin kolmesti pois pöydältä. Mutta ollaan me kaninsukuiset älykkäitä: aina sanotaan, että kissa pitää nostaa pöydälle, mutta me välkyt, johtotehtäviin tarkoitetut pitkäkorvat hyppäämme sinne ihan oma-aloitteisesti.

Kävipä hassusti

Meikäkani on taas viime päivinä kokenut viiksikarvoja värisyttäviä asioita! Ensinnäkin emäntä varasti jääkaapista porkkanani. "Tällainen peli ei vetele", totesin, ja möksähdin emännälle hetkellisesti. Aloin leppyä vasta, kun nenäni haistoi keittiöstä kantautuvan, herkullisen tuoksun.

Loikin murututkani kanssa varovaisesti keittiöön, jossa emäntä oli parhaillaan tempaisemassa porkkanantuoksuisia leipäsiä ulos uunista. Emäntä otti kaksi sämpylää leipälautaselle ja loikki niiden kanssa olohuoneeseen. Hän asetti sämpylät hetkeksi sohvapöydälle, ja silloin koitti minun hetkeni! Keräsin kaikki voimani, ponnistin sohvalta kohti sohvapöytää ja tavoitin sämpylän. Haukkasin porkkanasämpylästä palasen! Haukkasin toisen palasen! Ja kolmannen!

Tiesitte varmaan jo entuudestaan, että rakastan leipää. Yleensä minulle kuitenkin tarjoillaan vain kuivattua ruisleipää, mutta nyt leipä oli pehmeää ja vaaleaa ja leivän sisällä oli porkkanaraastetta. Lisäksi leivän päällä oli voita, ja se suli ihanasti lämpimän leivän päällä. Tämä oli elämäni enismmäinen lämmin ateria, ja kautta viiksikarvojeni, tästedes vaadin ruokani aina lämpimänä, voideltuna, vastavalmistettuna ja pehmeänä.

PS: Saat anteeksi, emäntä. Porkkanani menivät tosi hyvään tarkoitukseen.


Sitten vähän ikävämpiin tunnelmiin: tiedätte kai, että emännän ja isännän päälaella ei karva kasva läheskään yhtä tuuheana kuin minun päälaellani. Meikäkani onkin alkanut kasvattaa talviturkkia jo aikapäiviä sitten. Emäntä taas havahtui vasta tässä muutama päivä sitten siihen tosiasiaan, että talvi tekee tuloaan. Niinpä hän alkoi neuloa itsellensä hattua.

Päätin loikkia olohuoneeseen neulojaemännän seuraksi. Lankakerä oli mukavasti olohuoneen lattialla, joten päätin tuupata sitä nenälläni. Sehän olikin mukava leikki! Kuovin lankakerää käpälilläni ja ohhoh, lanka sotkeutuikin kiinni takakäpälääni. Aloin kiertää ympäri olohuoneen pöytää ja pian katastrofin ainekset olivat koossa ja olin täysin sotkeutunut lankaan ja sohvapöydänjalkaan.

Kautta viiksikarvojeni, säikähdin niin, että päätin loikkia käpälämäkeen! En kuitenkaan vetänyt emäntää perässäni, sillä kudin tipahti emännän käsistä ja enää vain lankakerä ja puikot ja hatuntekele olivat kiinni takakäpälissäni ja kilkattivat perässäni.

Keittiön kohdalla isäntä sai minut kiinni ja tuli irrottamaan nuo perässäni roikkuvat käsityötarvikkeet käpälistäni. Lopulta selvisin tilanteesta pelkällä säikähdyksellä eikä perässäni kilkattanut puikkokaan onneksi mennyt masustani läpi, mutta emännän hatuntekele oli pilalla. Nyt hän joutuu kai kulkemaan koko talven kesäkarvassa, raukka.