maanantai 22. lokakuuta 2012

Punainen matto, täältä tullaan!

Minusta tehtiin kesällä luontodokumentti. Sen teki emäntäni isä ja sen nimi on Gustav Kanin ihmeelliset seikkailut. Se on kaksiosainen mestariteos, joka kestää yhteensä 40 minuuttia.

Dokumentti kuvattiin maalla ja siinä minä seikkailen, syön voikukanlehtiä, kaivan, kahlaan heinän keskellä,olen komea ja rohkea, iloloikkaan, hieron leukaani kaikista vehreimpään maahan ja merkkaan siten maan omakseni ja otan vastaan silityksiä ja ihailua.

Dokumentin ensi-ilta oli kuulemma ollut jo jokin aika sitten, mutta minua - dokumentin kirkkainta tähteä - ei tuolloin vaivauduttu kutsumaan television ääreen, mistä olen ikuisesti katkera. Minulle dokumentti näytettiin vasta tänään. Aluksi en ihan ymmärtänyt, että kyseessä oli dokumentti ja että dokumentissa esiintyvä hahmo olin todellakin minä. Sen sijaan luulin, että joku vieras, varsin komeannäköinen uroskani oli tunkeutunut reviirilleni. Noloa myöntää, mutta juoksin oikopäätä sohvan taakse piiloon tuota jalopiirteistä kaniinia. Pian emäntä tuli kuitenkin ykkösleffaherkkujen eli porkkanannaattien kanssa houkuttelemaan minua pois sohvan takaa ja aloin ylpein mielin nauttimaan debyyttielokuvastani.


 Muutenkin olen viime aikoina katsellut ja kuunnellut emännän kanssa mukavia filmin- ja biisinpätkiä. Kun näitä vertaa omaan näyttelijänsuoritukseeni, nämä eivät tietenkään ole mistään kotoisin, mutta ihan viihdyttäviä silti:

1. Olen varma, että tuo tyyppi, jolla on pisimmät korvat, on veljeni. Hän on yhtä tomera ja suuriegoinen kuin minä.



2. Tämä laulu kertoo minusta: "Poimin banaanin, poimin päärynän. Poimin kaikki hedelmät, joihin yletän. Olen uhkarohkea, mutta ahkera puutarhurin pieni apina."



 3. Pikku Pupu keksii verrata rakkauttaan avaruuteen: hän nostaa katseensa pensaiden yli. Öinen taivas on suuri ja tumma. Mikään ei voi olla kauempana kuin taivas.
– Minä rakastan sinua niin paljon kuin täältä on matkaa kuuhun, Pikku Pupu sanoo ja sulkee silmänsä.
– No se on kyllä paljon, sanoo Iso Pupu liikuttuneena. – Todella paljon.
Iso Pupu laskee Pikku Pupun hellästi lehtivuoteelle. Hän kumartuu ja antaa Pikku Pupulle hyvänyönsuukon. Sitten Iso Pupu asettuu Pikku Pupun viereen lepäämään ja kuiskaa hänen korvaansa hymyillen.
– Minä rakastan sinua niin paljon kuin täältä on matkaa kuuhun JA TAKAISIN.
<3

tiistai 2. lokakuuta 2012

Kusella - Kusessa - Kusetettu?

Pöö! Minä täällä taas! Nytpä kerron teille, mitä kolttostelin perjantai-iltana. Emäntä kävi katsastamassa vessalaatikkoni siisteystilanteen ja totesi: "Oi voi, onpa vessalaatikkosi sotkuinen! Kuivikkeet on nyt tilapäisesti loppu, mutta mennään heti aamulla kauppaan ja siivotaan vessa sen jälkeen."

Tämän toteamuksen jälkeen emäntä löntysti muina naisina olohuoneeseen, napsautti telkkarin päälle ja lysähti pötköttämään sohvalle. Mutta meikäkanihan ei sellaista toimintaa sulattanut! Siis kyllä asia on niin, että meikäkanin vessalaatikon siisteysaste on suhteellisen paljon tärkeämpää kuin emännän sohvapötköttely! Niinpä hyppäsin muina kaneina sohvalle emännän mahan päälle, katsoin emäntää syvälle silmiin ja annoin virtsarakkoni tyhjentyä. Hah, emäntä vaan kiljui ja huusi ja haukkoi henkeään ja komensi isäntää "hakemaan tuon vuotavan pupun pois hänen mahansa päältä." Ja kun emäntä siitä sohvalta nousi, oli hänen olemuksessaan ripaus kiukkua, hämmennystä ja myös huvittuneisuutta. Ja hänen paitansa oli yltäpäältä pissassa ja kieltämättä hän myös tuoksahti vähemmän freesille, hah! Saipahan opetuksen, että Gustav Kanin hoitotoimenpiteitä ei laiminlyödä.

Lauantaiaamuna emäntä ja isäntä sitten loikkivat ensitöikseen kauppaan. Kahden (!) kuivikepussin lisäksi sain kaupasta tomaattia ja banaania ja salaattia ja kurkkua ja sitten vielä viinirypäleitä ja ja ja mineraalikiven! Niin, mineraalikiveen minulla onkin ollut aiemmin melko ristiriitainen suhde - toisin sanottuna en ole hampaankärjellänikään koskenut mineraalikiveen, vaikka se on ihan kiva porkkanan mallinen ja vaikka se on kaikki nämä kuukaudet häkkini lattialla lojunut. Upouusi mineraalikiveni sen sijaan on toista maata: kiven keskelle on sekoitettu herkullisia namisiemeniä, ja siemeniä nakertaessa tulee myös mineraaliainesta suuhuni. No emäntä oli taas ilonpilaaja, tietty. Hänen mielestään menin liiankin hanakasti hampaat edellä läpi valkean kiven: kun emäntä huomasi, että olin kahdessakymmenessä minuutissa syönyt jo puolet koko kivestä, hän otti kiven minulta pois. Että se siitäkin lystistä sitten.

Lempiruoka: Kuivattu ruisleipä Mineraalikivi