Koivikko, taimikko, nurmikko, laatikko ja pissahysteerikko

Kautta viiksikarvojeni, miten olenkaan viime aikoina ollut kesätunnelmissa! Elämme itse asiassa vuoden parasta aikaa, sillä voikukanlehdet ovat vielä tuoreita ja niissä on kaikki vitamiinit tallella, eikä aktiivinen ruohonleikkuukausikaan ole vielä kaikkialla alkanut, joten voikukkaset rehottavat!

"Pöytä" on katettu!

Hyp hyp.

Nam nam nam nam hik nam nam örps.

Rehotuksesta päähäni pälkähtikin, että niin rehottavat myös tomaatintaimeni, jotka sain maaliskuun 15. päivänä syntymäpäivälahjaksi. Toinen taimi rehottaa vähän enemmän, toinen vähän vähemmän.

Päivän mitat: 66cm ja 135cm.

Kun olimme toukokuun alussa pari päivää vapunvietossa, toinen taimi oli sillä välin venynyt 20 senttimetriä ja toinen oli melkein kuolla kuukahtanut! Emme emännän kanssa voi vieläkään ymmärtää, mikä toiselle taimelle tuli! Lehdet olivat kuivuneet ja tippuneet pois, ja emäntä meinasi jo heittää taimen loikkivaan biojäteastiaan eli minulle, mutta jätti taimen kuitenkin vielä ikkunalaudalle. Nyt taimi osoittaakin mystisiä elpymisen merkkejä.

Iso tomaatti on saanut, meikäkanin tavoin, viettää aikaa jo parvekkeellakin, mutta lähinnä vain niinä päivinä, kun lämpöä on yli 10 astetta. Molemmissa tomaateissa on jo näkyvillä ensimmäiset kukat ja kun auringonkeltaiset kukkaset ovat täysin auenneet, kasveja pitää kuulemma käpälöidä ja muutenkin heilutella, jotta kasvit pölyttyvät ja taianomaisia tomaatteja alkaa kehittyä!

Meikäkani pörrää kukasta kukkaan!

Tomaatin ulkoiluttamisesta muistuikin mieleeni, että myös naapurustomme tyhmä raitakissa on päässyt ulkoilemaan viime aikoina valjaissa. Eräänä päivänä emäntä meinasi ajaa polkupyörällään raitakissan yli, kun raitakissa loikkasi heinikosta emännän pyörän eteen. Onneksi isäntä oli juuri korjannut emännän polkupyörän jarrut eikä raitakissa sentään alle jäänyt eikä raitakissasta tullut asfaltin pintaan uutta suojatiekuviota.

Heinikosta puhuttaessa muistinkin, että meikäkanilla on parvekkeella nykyään henkilökohtainen metsä, jonka nimi on Gustavin Koivikko. Meikäkanihan rakentaa emännän ja isännän kanssa taloa, ja uudelta reviiriltämme piti kaataa pihakoivu ja emäntä ja isäntä kiikuttivat koivunhalot nykyisen kotimme parvekkeelle.

Tässä seikkailen henkilökohtaisessa metsässäni.

Parvekkeesta puheen ollen: Menetin taannoin parvekkeella sijainneen kaivuutyömaani, eli parvekelaatikon, jonka multaan meikäläinen aina hakeutui kaivamaan mahtavia monttuja. Nyt emäntä nimittäin istutti parvekelaatikkoon keltaiset kesäkukat eikä laatikko ole sen takia enää käytettävissäni, mikä on hurjan kurjaa.

Emäntä yritti paikata menetystäni laittamalla multaa vanhaan pesuvatiin, mutta ei pesuvati ole läheskään niin mukava kaivuutyömaa kuin parvekelaatikko! Siis ei ollenkaan! Itse asiassa en edes pidä pesuvatia kaivuutyömaana, vaan vessalaatikkona. En siis harjoita pesuvadissa lainkaan kuoppienkaivuuta, vaan käyn siellä ainoastaan pissalla.

Pis pis.

Saatoittekin jo tietää, että olen pissaamisen suhteen aika tarkka: Normaalisti en suostu pissaamaan mihinkään muuhun kuivikkeeseen kuin Pirkka-merkkiseen puupohjaiseen kissanhiekkaan, vaikka pussin kyljessä onkin kyräilevän katin kuva. Joskus hyvin harvoin villiintyessäni saatan lirauttaa myös punaiselle sohvalle, mutta koskaan, ikinä milloinkaan en siniselle sohvalle! Kun olen pissannut punaiselle sohvalle, emäntä ja isäntä tietenkin haukkuvat, että olen huono, huonompi, huonoin Gustav Kani.

Emännästä ja isännästä muistinkin, että viime aikoina minulla on ollut tapana pissailla emännän ja isännän päälle välittömästi sen jälkeen, kun he ovat saapuneet saunasta. He kun ovat saunanraikkaina jotenkin epäkodikkaan puhtaita!

Tässä hoidan isännän turkkia ikään kuin lohdutukseksi.

Joko muutetaan?

Kuten ehkä tiedätte, meikäkani rakentaa parhaillaan emännän ja isännän kanssa meille uutta kotikoloa. Nyt minun on pakko kertoa, mitä olen eilispäivänä kokenut!

Pääsin pistäytymään emännän ja isännän kanssa uudella reviirillämme, jota myös tontiksi kutsutaan. En ollut uskoa silmiäni, kun näin, miltä tonttimme näytti! Mutta eivät meinanneet uskoa silmiään emäntä ja isäntäkään!

Kautta viiksikarvojeni, mitä rusinanruskeat silmäni näkevätkään!

Alle viikko sitten tontillamme törrötti vielä sata kantoa ja maaperä oli mutainen ja metsikköinen

Viikko sitten näytti tältä.

Nyt kaivurikuski oli loihtinut tonttimme jonkinasteiseksi, öh, kivikasaksi.

Minne katosi metsä?

Emäntä ja isäntä selittivät, että kaikki kannot oli kaivettu ja viety pois. Miksen minä päässyt kantoja kuopsuttamaan, nyyh?

Uutta kotiamme varten oli kaivettu kuoppa ja se oli jo täytetty soralla. Miksen minä päässyt kaivamaan uutta kotikoloamme vaikka olen sentään kani, sniff?

Meidät oli myös liitetty vesi- ja viemäriverkostoon, mikä on kai hyvä hommeli, ja sähkömies oli käynyt pidentämässä sähkökaapeliamme. Miksei minua siihen tehtävään kelpuutettu, vaikka minun piti olla vastuussa kaikista taloutemme johtotehtävistä, pyh?

Muutenkin tämä kotikolonrakennusprojekti alkoi minua epäilyttää: olisin kaivannut asuinympäristööni jotain...vehreää! Emäntä ja isäntä olivat luvanneet minulle luonnonläheisen kodin ja valtavan pihamaan täynnä vallattomia voikukanlehtiä, mutta nyt alkoi tuntua, että minua on pahemman kerran puijattu!

Onneksi kaivurimies oli sentään jättänyt tonttimme yhteen kulmaan vähän valkovuokkoja - varmaan meikäkania varten!

 Kaiken kukkuraksi vielä huomasimme, että erääseen naapurustomme taloon oli jo muutettu.

Joudunko asumaan samoilla kulmilla tuon kanssa?!?! 

Lohdutukseksi emäntä ja isäntä nostivat minut kaivurin kyytiin. Kuulemma tosi harva kani tässä maailmassa on päässyt kaivurin telaketjujen päälle, ja toivottavasti kovin moni ei ole joutunut niiden alle!

Meikäkani otti kaivurin haltuun!

Kauan en kuitenkaan ehtinyt kaivurin kyljessä patsastella, kun kuulin risukosta rasahduksen. "Kattiko siellä, vai katala kettu", mietin, mutta pusikosta pomppasikin esiin varsin viehkeä otus. Se oli tuleva sydänkäpyseni, Lintumetsän Linda!

<3

Anteeksi emäntä ja isäntä, jos epäilin kotikoloprojektiamme. Tämä on varmasti tosi hauska paikka asua eikä musta kissa paksuine poskineenkaan haittaa, kun Lintumetsän Linda on niin kiva. On myös ihan ok, että Lintumetsän puut on kaadettu eikä Lintumetsässä enää ole metsää vaan pelkkää pusikkoa. Linnut sentään ovat vielä tallella, tai ainakin se käki, joka kukkui kovin kauniisti männynnokassa. Joko muutetaan?

Voikukanlehtikauden avaus

Tänään minua odotti lempipaikassani eli sinisellä pikkumatolla ihana yllätys - ruokataideteos! Kuten ehkä jo tiedätte, rakastan ruokaa ainakin yhtä paljon kuin otsansilitystä ja olen myös ruokataiteen ylevin ystävä. Tällä kertaa arvostin ruokataideteosta aivan erityisen paljon, sillä ruokataideteos oli tehty kevään ensimmäisistä tuoreista voikukanlehdistä.

Meikäkanilla olikin jo kova ikävä voikukan makua. Talveksi minulle toki kuivatettiin pahvilaatikollinen voikukanlehtiä, mutta varastoni ehtyivät jo joitain viikkoja sitten.

Ymmärrätte varmaan, etten malttanut kovin kauan ihastella ruokataideteosta noin niin kuin visuaaisesti, vaan siirryin oitis makunautintojen pariin. Ja makuhan oli mitä parhain!

Tämän kuvan myötä julistan voikukanlehtikauden avatuksi!

Vau, ei kun nam.