Kani kesäkuntoon

"Onpa se lihava!" Uskokaa tai älkää, mutta näillä kolmella sanalla moni tuttava kommentoi marraskuun aikana ulkoista olemustani.Emäntä ja isäntä eivät ikinä olleet ajatelleet, että olisin lihava. Kommenttien jälkeen he kuitenkin pitivät monivaiheisen keskustelutuokion, jossa kartoitettiin, onko Gustav Kani lihava, miten lihava Gustav Kani on, mikseivät he olleet huomanneet Gustav Kanin lihavuutta, milloin Gustav Kani on lihonut, miksi hän on lihonut ja mitä lihomiselle voitaisiin tehdä.

Masu vähän leviää, kun pötkötän tällaisessa asennossa, mutta se johtuu vain paksusta turkista!

Pyöreät muodot ovat sitä paitsi kauniita!

Lopuksi emäntä ja isäntä nostivat minut vaa'alle, mikä oli järin loukkaavaa. No olin lihonut parissa vuodessa joitain satoja grammoja. "Kamalan paljon, kun ottaa huomioon, että kani on vain parikiloinen", emäntä kauhisteli.

Emäntä ja isäntä totesivat yhdessä tuumin, että koska liikuntaa on mahdoton lisätä - saanhan loikkia kaiket päivät vapaana kodissamme - pitää ruokaa vähentää. Siitä hetkestä lähtien Genesis-pellettien määrää on säännöstelty, nyyh, ja herkkuja annettu kovin säästeliäästi. Rusinoita ei ollenkaan, eikä jyvätankoja! :(

Pellettien vähentäminen on lisännyt heinänkulutustani melkoisesti! Nykyään mutustan joka päivä puoli heinähäkillistä heinää, mikä on kai ihan hyvä juttu. Ja uusi lempiharrastukseni on oksien järsiminen, syystä että mummulan naapuri päätti kaataa koivun ja minä sain oksat, jotka ovat kertakaikkisen herkullisia. Emäntä ja isäntä kehuivat minua kovin hienoksi pojaksi, joka iloloikkaa, vaikka saisi joululahjaksi pelkkiä risuja.

Meikäkanin risut.

Olen kyllä  melko varma, että jouluna saan suuhuni muutakin kuin risuja. Itse asiassa emäntä ja isäntä ovat luvanneet, että jouluna voimme yhdessä lipsua dieeteistämme, niin kuin perheen kuuluukin. Kautta viiksikarvojeni, tästä joulusta tulee herkullinen, pyöreä, leppoisa ja pömpöttävä!

No NYT turvottaa.

Ollaan ystäviä, jookos, niin kuin ananas ja kookos?

Viime aikoina olen tehnyt enemmän ja vähemmän tuttavuutta uusien ystävien kanssa. Ensimmäinen uusi ystäväni on nimeltään Roosa Rusakko. Tai itse asiassa hän ei ole ystäväni, vielä, mutta olen nähnyt hänestä kuvan ja kuullut lukuisia tarinoita, miten Roosa on hyvää vauhtia loikkaamassa meikäkanin reviirille. Roosa Rusakko sen sijaan ei tiedä vielä mitään minun olemassaolostani, harmi. Minä niin kovasti haluaisin Roosa Rusakosta tosiystävän - oman kultakäpäläisen, halipupun.

Tässä on kuva Roosasta:

Rosakon Ruusu, ei kun Rusakon Roosa, on tuhti tyllerö, joka viihtyy mummulan pihassa puskanjuurella. Hän asuu siellä, tai ainakin majailee. Roosa Rusakko nimittäin on menevä mimmi eikä viihdy pitkiä aikoja paikoillaan, ellei emännän äiti sitten vie puskanjuurelle porkkanaa, salaatinlehtiä, tomaattia, omenanpalasia ja sen sellaista.

Pari viikkoa sitten meille taas muutti varsin valovoimainen puputyttö, Lumi Pupu. Isäntä ja emäntä olivat nähneet Lumin jo muutamaa päivää aikaisemmin jossain kaupassa, ja parin päivän päästä isännän oli pakko käydä hakemassa Lumi meille - niin suuren vaikutuksen Lumi oli isäntään tehnyt.

 Tässä kuva Lumista:

Lumi on häikäisevä persoona ja hänessä on ainutlaatuista latausta, säpinää! Etenkin hänen sähköjohdossaan, johon haluaisin iskeä LUMENvalkoiset sapelihampaani, nam!

Mutta arvatkaas mitä? Kun Lumi oli viettänyt meillä ensimmäisen yönsä, huomasimme aamulla emännän kanssa, että kaikki parvekkeella puoli vuotta kukkineet pelargoniat olivat yhtäkkiä kuolleet ja ikään kuin laonneet kasaan. Tulin siihen lopputulokseen, että Lumi oli ne yön aikana tuhonnut. Kasvien piti olla minun minun minun! Sen koommin en ole halunnut Lumin kanssa hieroa tuttavuutta.

Kaikki meni.

Kolmas uusi tuttavuutemme on yläkerran Haukkuva Hurtta. Emme ole vielä emännän ja isännän kanssa nähneet, miltä hän näyttää, mutta ainakin hän kuulostaa kamalalta emmekä halua ystävystyä hänen kanssaan. Hän haukkuu öisin, ulvoo päivisin ja vikisee viikonloput. Ja meikäkanilla on vieläpä niin herkät korvat, että ruma räksytys viiltää korviani triljoonan desibelin voimakkuudella! Onneksi olen sentään niin kova kundi, etten Haukkuvaa Hurttaa pelkää. Sen sijaan Roosa Rusakon kaltainen herkkä neito voisi olla Haukkuvasta Hurtasta kauhuissaan.

Vaikka uudet ystävät tuovat elämään jännitystä, ei vanhojakaan laumatovereita saa unohtaa. Onneksi emäntään voi aina luottaa, toisin kuin Lumi Pupuun.

Pus!