Pääsiäispupun tervehdys

Tomaatti-salaatti kolhittu...ei kun koulittu

Kerroin taannoin, että sain ystäviltäni syntymäpäivälahjaksi tomaatti-salaatin taimia. Lahjan antaja ei siis ollut aivan varma, olivatko taimet tomaattia vai salaattia, mutta nyt yhdessä emännän ja isännän kanssa totesimme, että kyllä ne enemmän tomaattia muistuttavat.

Vaikka olemme tomaatinkasvatuksessa ihan aloittelijoita, emme varmaan vielä ole epäonnistuneet, sillä tomaatit ovat kasvaneet hyvää vauhtia ja niihin on tullut uusia lehtiä. Niinpä emännän oli aika koulia tomaatit eli siirtää taimet yhdestä ruukusta kolmeen ruukkuun. Ruukut ovat kuulemma biohajoavia turvepurkkeja, eli ruukut hajoavat, mikäli myöhemmin istutamme ne sellaisenaan multaan. Ehkä ne hajoaisivat myös masussani, mikäli tulisin todella nälkäiseksi ja päättäisin syödä tomaatit purkkeineen päivineen.

Ehkä annan tomaattien kuitenkin vielä jatkaa kasvua omissa purnukoissaan - mikäli kasvit edelleen ovat hengissä! Tiedättehän, että emännällä on suhteellisen suuret ja kömpelöt käpälät, ja vaikka käskin häntä olemaan varovainen ja tarkkailin koulintatoimenpidettä intensiivisesti, emäntä saattoi epähuomiossa vähän tuhota tomaattien juuristoa kikkaillessaan taimia purkista toiseen.

Nyt odotamme kuumia kelejä, jotta voimme siirtää itsemme ja tomaatit pysyvästi parvekkeelle!

Tomaatit tänään.

Happihyppelykausi alkoi!

Jipii, nyt kun talvi on taittunut, pajunkissat ovat puhjenneet ja Manu Mesikämmen heräilee talviunilta, myös meikäkanin oli aika kömpiä kotikolosta ulos. Enkä tarkoita ulolla nyt parveketta, vaan pääsin ihan oikeasti ulos! Pihalle! Raikkaaseen ulkoilmaan! Mummulan pihamaalle!

Yleensä olen aloittanut ulkoilukauden pääsiäisenä, mutta tänä vuonna pääsiäinen on melkein myöhimpään mahdolliseen aikaan eli huhtikuun puolivälin jälkeen. Niinpä en millään malttanut odottaa pääsiäistä, kun viheliäs lumikin oli jo sulanut!

Myös emäntä pani merkille, että meikäkanilla oli kova hinku ulos. Kun olimme vierailulla mummulassa, emäntä kaappasi minut kiinni ja alkoi pukea valjaita ylleni. Tiesin heti, että olin pääsemässä ulos, ja käyttäydyin valjaita puettaessa poikkeuksellisen mallikelpoisesti: en karannut emännän otteesta, en pullistanut masuani, en räpistellyt tai tömäytellyt mielenosoituksellisesti, en yrittänyt nakertaa valjaita poikki, en näyttänyt rumaa naamaa enkä edes yrittänyt purra emäntää. Ja kun valjaat olivat päälläni, loikin oitis portaat alas ja menin verannalle odottamaan, että ulko-ovi avautuisi. "Onkohan Gusse vähän viisastunut talven aikana", emäntä ja isäntä ihmettelivät.

Ja viimein, puolen vuoden tauon jälkeen, ulko-ovi aukesi meikäkanille ja pääsin ulos! Ihan ensimmäisenä aloin loikkia pihaa ympäri, sillä halusin löytää Roosa ja Roope Rusakon, jotka olivat edellispäivänä loikkineet pihamaalla ja joiden touhuja olin seurannut ikkunasta. Mutta Roosaa ja Roopea en löytänyt - harmi. Sen sijaan löysin isoemännän kukkapenkin, johon olikin jo mukavasti nousemassa keväisiä kukkasia. Päätin vähän edesauttaa kasvien kukoistusta möyhentämällä ja lannoittamalla maaperää.

Ken maata möyhentää, hän pian kukkia mutustaa!

En löytänyt Roosa ja Roope Rusakkoa edes kukkapenkkiin kaivamastani kuopasta - sääli. Sen sijaan löysin seuraavaksi puskan. Myöhemmin emäntä sanoi, että se oli Roosa ja Roope Rusakon pesä, sillä puskan juurella oli rusakonpapanoita. Minä vain en papanoita huomannut, kun oli niin kova kiire iloloikkaamaan.

Kiire nähdä kaikki heti nyt!

Ulkoilun loppupuolella pysähdyin toki myös nauttimaan banaaninkeltaisesta auringonpaisteesta sekä kevättuulesta, joka mukavasti pöllytti turkistani talven tomut pois. Ulkona oli varsin mukavaa, mutta ihan omatoimisesti loikkelehdin oven edustalle odottamaan, kun viimein halusin takaisin sisälle. Ulkoilussa kun on aina niitä tiettyjä haittapuolia: loppupäivän istuin sisällä pehmeän maton päällä ja nuolin likaantuneita käpäliäni puhtaaksi, ja multaa syljeskelin suustani vielä kaksi vuorokautta ulkoilun jälkeen.

Onks mun naamassa...jotain?

Meikäkani vieraili rakennusblogissa

Huomio, toverit: kävin vähän käpälöimässä emännän ja isännän rakennusblogia. Käykäähän lukemassa, millaisia mietteitä minulla on uuden kotikolomme rakentamisesta!

http://lintumetsanhelmi.blogspot.fi/2014/03/projektipaallikon-kevattervehdys.html

Kaninpäivät

Kun Risto Reipas vietti 15.3. nimipäiväänsä, minulla, Gustav Kanilla oli vielä suurempi juhlapäivä: nelivuotissyntymäpäivä! Se päiväni oli niiiin minun päiväni. Tai itse asiassa jo edellispäivä eli perjantai eli Matildan nimipäivä oli minun päiväni, sillä silloin postinkantaja toi minulle syntymäpäiväkortin!

"Makeaa synttäripäivää reippaalle nelivuotiaalle", kortissa kuulemma luki.

En ollut ikinä ennen saanut postia omalla nimelläni, mutta nyt sain! Kortti oli mummulan väen lähettämä ja se oli kovin kaunis ja hyvin herkullinen ja kiinnitin kortin emännän kanssa jääkaapin oveen, johon pääsee vain kaikkien aikojen mukavimmat postikortit.

Lauantai eli syntymäpäiväni alkoi sillä, kun emäntä ja isäntä tulivat laulaen herättämään minut ja he vapauttivat minut hienosta häkistä ja suukottivat ja lääppivät otsaani sekä ruokkivat ja rakastivat minua. Kuten kuvasta näkyy, jopa minä menin sellaisista ylenpalttisista huomionosoituksista hiukan hämilleni.

:O

Koko syntymäpäiväni ajan minulla oli vapaa pääsy olohuoneeseen, mikä oli mahtavaa! Aamupäivällä katselin isännän kanssa miehisiä televisio-ohjelmia. Tai isäntä katsoi ja minä sain kunnian toimia hänen jalosukuisten varpaidensa lämmittäjänä.

Isäntä-parka, hänen varpaissaan ei karva kasva! :(

Paitsi että minulla oli vapaa pääsy olohuoneeseen, pääsin päivällä myös parvekkeelle, joka on näin kevätauringonpaisteen ja peipposenpiipityksen aikaan lempipaikkani. Esittelin emännälle, miten henkeäsalpaavan etevä kuopankaivaja minusta on nelivuotisen elämäni aikana kehittynyt!

Multakäpälä-Gustav.

Parvekkeellatonkimisen jälkeen minulla meni tovi jos toinenkin, kun puhdistin turkkini. Turkki olikin tällä kertaa putsattava tavallista tarkemmin, sillä en halunnut, että turkki olisi merkkipäivävastaanotollani multainen. Totta tosiaan, kello 18 kieppeillä kotimme täyttyi ihanista ystävistä, jotka tulivat juhlimaan nelivuotiasta minua.

Perinteitä kunnioittaen eräs ystävämme otti minusta, emännästä ja isännästä syntymäpäiväni kunniaksi perhepotretin. Tässä se on!

Perheemme.

Saatoin hiukan muokata kuvaa siten, että kuvan rajaus olisi täydellisempi: nyt kuvassa näkyy kaikki oleellinen ja tärkein kohde on kuvan keskellä. Jos katsotte kuvaa oikein tarkkaan, saatatte huomata, että emännän peukalo on paketissa. Ei, en se minä ollut, eivätkä ne olleet minun hampaani!

Juhlavieraani olivat tapansa mukaan ihania ja vietin koko illan olohuoneen sohvapöydän alla eli tapahtumien keskipisteessä ja otin vastaan silityksiä ja kehuja ja vähän porkkananpalasiakin. Ja lahjoja! Sain esimerkiksi tomaatinalkuja, jotka kuulemma voivat yhtä hyvin olla myös jäävuorisalaatteja.

Tomaatti-salaatti

Minulle ja emännälle tulee jännittävä kevät, kun tarkkailemme, mitä kasveja versoista nousee! Meinasin kertaalleen jo syödä koko hökötyksen, mutta emäntä sanoi, että olisi järkevänpää odottaa, että kasvista kehittyy jotain suurta ja mahtavaa - mitä se ikinä sitten onkaan.

Sain myös uuden ystävän, joka on siili, muttei kovin piikikäs persoona. Vastasin myöntävästi hänen hempeään ystäväpyyntöönsä, sillä en ole kovin lajirajoitteinen Gustav Kani, vaan saatan yhtä hyvin ystävystyä ihmisen, kanin, siilin, sillin, kilin, hylkeen kuin pöydänjalankin kanssa.

Bestikset.

Sain lahjaksi myös ruokaa ja tarpeeksi ison ruokakupin - sellaista minulla ei entuudestaan ollutkaan! Emäntä meinasi jo omia kipon omaksi uunivuoakseen, mikä oli julmaa, sillä kipossa on ihan selvästi kanin kuvia eikä emännän! Ja kyllä, tämä kuva on otettu juhlien jälkeisenä päivänä, jolloin olo oli onnellinen, mutta vähän väsynyt.

<3